— Kun olisi sellainen mittari, joka sen varmasti asteissa näyttäisi, niin voisin luvata. Mutta kun ei toistaiseksi sellaista keksintöä ole tehty, niin minä tahdon jaksaa omasta ja vielä hiukan toistenkin puolesta, vastasi hän, ja aavisteleva suurtöiden kaipuu kuvastui kauneutena nuorilla kasvoilla.
Hänen silmänsä loistivat, ja suu punersi puhtaana. Tuntui siltä kuin hänestä olisi hulmahtanut voimaa minuunkin. Sitten hän huudahti iloisesti, samalla kun luja tahto jännitti kasvojen lihaksia:
— Minä tahdon antaa kaikkeni, kun tarvitaan.
En tiedä miksi, mutta se koski sydämeeni kipeästi. Tahdoin tarttua johonkin kuin hädässä ja kysyin:
— Entä Säde?
— Säde? Etkö tiedä?
— Mitä, onko jotakin tapahtunut?
— Ei, ei mitään ole tapahtunut. Eihän siinä mitään voi tapahtua.
Sepä se juuri onkin, ettei voi, valitti hän.
— En minä ymmärrä.
— Ei Sädekään ymmärrä.