ANNA. Onnea en koskaan sen jälkeen ole tuntenut.
SUSKA. Voi, voi tätä ihmistä, kuinka se on osaansa tyytymätön. Ei sitten kukaan ole onnellinen, jos tekin valitatte, rouva!
ANNA. Te herjaatte minua!
SUSKA (oikaistuu). Tiedättekö kuka minä olen ja millä oikeudella minä puhun niinkuin totta tiedän? Minä olen se pimeys, joka peitän teidän pahat työnne. Sen vuoksi te minua vihaatte! Omia syntejänne te minussa inhootte!
ANNA. Te kidutatte minua. Minä en usko, että poikani on kuollut! Minä olen nähnyt hänet. Minä olen melkein varma…
SUSKA. Mistä te olette varma? Varmuus on vain minun tiedossani'
ANNA. Minä pyydän teiltä selvyyttä poikani tähden, perheeni tähden!
SUSKA (katsoo häneen halveksuen). Nytkö te tahtoisitte tyhjentää kärsimysten maljan, te onnen hemmottelema? Kärsimys voi olla elämää minunlaiselleni. Minun ruumiini ja sieluni on ollut pelkkien kärsimysten uoma. Te kuolisitte ensimäisenä kärsimysten kuukautena.
ANNA. Minä tahdon saada lapseni takaisin, jos se elää!
SUSKA. Oletteko varma siitä, että hän teille kelpaa?