LUMIALA. Jos tämä on totta, olet sinä kaksikymmentä vuotta minulle valehdellut. Olet peittänyt kaikki täydellisesti, valehdellut joka päivä, joka hetki!
ANNA. Olen!
LUMIALA. Jättänyt poikasi, salannut!
ANNA. Olen!
LUMIALA. Luonnollisesti olet koko ajan pitänyt hänestä huolta, tiennyt missä hän oli. Olet mestarillisesti näytellyt tietämätöntä ja viatonta. Nyt luulit olevasi asiasta varma ja uskalsit tuoda tänne tuon — tuon salattusi. Mainiosti keksitty, mainiosti. Rakastajasta tehdään äpärä.
ORAS (lähenee Lumialaa uhkaavana). Punnitkaa sananne!
ANNA. Ei, ei, August, minä en tiennyt, missä hän kasvoi. Sehän tässä onkin kauheinta.
LUMIALA. Mitä puhetta se on, sinä et olisi tiennyt pojastasi?
ANNA. Hänen hoitajansa ilmoitti hänen kuolleen kaksiviikkoisena.
LUMIALA (vetää Annaa kädestä ja puhuu matalalla äänellä). Ja kuitenkin poikasi elää. Tässä on täytynyt olla rikos takana. Olisitko sinä, Anna, olisitko sinä voinut…? Ei, ei, tämähän on tavatonta, tämä on hulluutta! Mutta se mies, sanohan, elääkö hän?