ANNA. Ei.
LUMIALA. Miksi et mennyt naimisiin hänen kanssaan?
ANNA. Anna kuolleiden levätä rauhassa.
LUMIALA. Vastaa minulle, miksi et mennyt naimisiin hänen kanssaan?
ANNA. Minä en ollut kylliksi hyvä hänestä. Hän ei tunnustanut lastaan.
LUMIALA (Oraalle). Jättäkää meidät!
ORAS. Minun paikkani on tässä ja nämä asiat koskevat minua enemmän kuin teitä.
LUMIALA. Onko niin mieluista kuulla omasta äpäryydestä, (Oras hillitsee vihansa suurella ponnistuksella) kuinka omaa äitiä on hyljätty, kuinka on piiloteltu ja salattu…
(Oras syöksyy raivoisana Lumialaa kohti. Samassa Anna heittäytyy hänen eteensä ja Lumialan torjumisisku sattuu hänen rintaansa. Anna hoippuu taaksepäin, estää epätoivoisen voimalla Orasta lähenemästä Lumialaa ja nujertuu tuolille Oraan auttamana. Silja on seisonut jonkun aikaa salin ovella ja rientää isänsä luo.)
SILJA. Äiti, isä! (Katselee heitä avuttomassa tuskassa.)