(Anna painuu sohvalle.)
ORAS. Nytkö he tulevat?
MARIA. He ovat täällä ihan kohta!
ORAS. Minä en ole vielä valmis. (Painuu tuolille epätoivoisena.) On niin kolkkoa, pimeätä ja raskasta! Tyhjyys taikka vankikomero! Rintaani painaa! Minä en jaksa, minä en jaksa! Maria neiti, antakaa minulle valoa, puhukaa minulle toisesta maailmasta. Minulle on kaikki niin pimeää!
MARIA (ottaa Oraan käden hänen otsaltaan). Olette sairas!
ORAS. Olen kuolemansairas. En saa elää, en saa elää!
MARIA. Rangaistus on syyn sovitus. Se ei saa murtaa teitä. Nouskaa yläpuolelle tätä elämää. Ajatelkaa, kuinka ääretön itse elämä on. Silloin oma itse, se ja se työ, hyvä ja paha, kärsimys ja ilo käy pieneksi.
ORAS (nousee). Minä en tiedä onko se suurta vai pientä. Tuska on minussa enkä minä näe mitään muuta!
MARIA. Ajatelkaa äitiänne.
ORAS. Äitiäni…!