Niitä seisoisi kirkon alttarilla, niitä olisi haudoilla, niitä kannettaisiin rintavihoissa, hatussa, tukassa. Niitä kukkisi teitten yläpuolella, rauniokummuilla, mustalla laavalla.
Ja jokainen mantelinkukka maistuttaisi häntä siitä päivästä, jolloin kellot soivat, jolloin Gaetano oli vapaa ja onnellinen ja jolloin hän uneksi saavansa elää hänen kanssaan kokonaisen elämän.
Hänestä tuntui, kuin hän ei olisi koskaan ennen täysin ymmärtänyt, mitä merkitsi se, että Gaetano oli vankina ja poissa, ettei hän koskaan enää saisi nähdä häntä.
Hänen sydämensä oli lakata tykyttämästä, hänen täytyi istuutua, jottei kaatuisi, ja hän sulki silmänsä.
Siinä välähti hänen mieleensä muuan tapaus.
Hän on äkkiä kotonaan Catanian palatsissa. Hän istuu korkeassa etehisessä ja lukee, ja hän on iloinen nuori neiti, signorina Palmeri. Silloin palvelija tuo hänen luokseen kiertelevän kauppiaan. Tämä on nuori, kaunis mies, kukkiva mantelipuunoksa napinlävessä, pään päällä laudanpalanen täynnä puusta leikattuja pieniä pyhimysten kuvia.
Hän ostaa muutamia kuvia, ja sillä välin ahmivat nuoren miehen silmät kaikkia etehisen taideteoksia. Hän kysyy mieheltä, haluaako tämä nähdä heidän kokoelmiaan. Kyllä, kyllä hän haluaa. Ja hän lähtee itse näyttämään niitä.
Nuori mies on niin onnellinen näkemästään, että signorina Palmeri ajattelee: hänestä pitäisi tulla oikea taiteilija. Ja hän lupaa olla unhoittamatta vierastaan. Hän kysyy mieheltä, mistä tämä on kotoisin. Mies vastaa: "Diamantesta." — "Onko se kaukanakin?" — "Neljä tuntia menee postivaunuilla." — "Entä junalla?" — "Diamanteen ei ole rautatietä, signorina." — "Teidän täytyy rakentaa." — "Meidän? Me olemme liian köyhiä. Pyytäkää, että Catanian rikkaat ihmiset rakentavat meille rautatien!"
Sen sanottuaan hän aikoo lähteä, mutta kääntyy takaisin ovelta ja ojentaa signorinalle mantelinkukkansa. Tämä oli kiitokseksi kaikesta siitä kauniista, mitä hän oli näyttänyt hänelle.
Kun donna Mikaela avasi silmänsä, ei hän tiennyt, oliko hän uneksinut tai oliko kenties todellisuudessa kerran tapahtunut jotain samallaista. Olihan Gaetano tosiaankin joskus saattanut käydä palazzo Palmerissa myymässä kuviaan, vaikka se oli unohtunut hänen mielestään, mutta mantelinkukat nyt tuoneet sen mieleen.