Oi, millaista iloa ja odotusta Fra Felice oli tuntenutkaan, ja sitten hänet oli kokonaan petetty! Hän ei ollut voinut tyytyä tällaiseen, vaan oli kerran toisensa perästä tullut takaisin pyytämään sitä toista kuvaa. Se oli niin kallisarvoinen kuva, ettei hän olisi voinut ostaa sitä kaikella sillä rahalla, mitä hän sai kerjätyksi koko vuonna. Viimein suuri hyväntekijätär oli ajattanut hänet ulos, ja juuri tämän jälkeen donna Mikaela oli tavannut hänet.
Kun he kulkivat pitkin katua, alkoi hän puhella ukon kanssa ja houkutteli tämän kertomaan koko jutun. Ukolla oli kuva mukanaan ja keskellä katua hän pysähtyi, näytti sitä donna Mikaelalle ja kysyi, oliko hän nähnyt viheliäisempää olentoa.
Donna Mikaela katsoi hetken hämmästyneenä kuvaa. Sitten hän hymyili ja sanoi: "Lainatkaa minulle kuva pariksi päiväksi, Fra Felice!"
"Ottakaa se ja pitäkää se", sanoi ukko. "Kunpa se ei enää koskaan tulisi minun silmieni eteen!"
Donna Mikaela vei kuvan kotiinsa ja laitteli sitä kahtena päivänä. Kun hän sitten lähetti sen Fra Felicelle, loistivat sen vastakirkastetut koristukset, sillä oli uusi, puhdas kapalo, se oli uudestaan maalattu ja kruunussa kimaltelivat kirkkaat, moniväriset kivet.
Se oli niin kaunis, tuo Aracoelin hylkiö, että Fra Felice asetti sen kirkkonsa tyhjälle pääalttarille.
* * * * *
Oli hyvin aikainen aamu. Aurinko ei ollut vielä noussut, ja leveää merta tuskin eroitti. Oli tosiaankin hyvin aikaista. Kissat kuljeskelivat vielä katoilla, savua ei noussut uuninpiipuista, ja sumut kierivät laakson pohjassa jyrkän Monte Chiaron ympärillä.
Silloin vanha Fra Felice tuli juosten kohti kaupunkia. Hän juoksi niin, että oli tuntevinaan vuoren tärisevän jalkojensa alla. Hän juoksi niin nopeasti, etteivät heinänkorret tienvarrelta ennättäneet pirskahuttaa kastetta hänen kaavulleen, niin nopeasti, etteivät skorpionit ennättäneet nostaa pyrstöään ja pistää häntä.
Ukon juostessa hulmusi kaapu valtoinaan hänen ympärillään ja nuora heilui solmimattomana takana. Avarat hihat löyhyivät kuin siivet, ja raskas päähine hyppi edestakaisin seljässä, aivan kuin se olisi tahtonut kiirehtää häntä.