Kernaasti olisi myöskin uudelleen eletty Castelbuocon ihanat päivät, jolloin koko kaupunki oli muuttunut Jerusalemiksi. Siellä näyteltiin mysteriota niin, että Jeesus tuli ratsastaen kaupunkiin ja portille siroteltiin hänen tielleen palmunoksia. Siellä esitti kirkko Jerusalemin temppeliä ja raatihuone Pilatuksen palatsia. Siellä lämmittelihe Pietari tulen ääressä kirkkoherran pihalla, ristiinnaulitseminen tapahtui vuorella kaupungin yläpuolella ja Maria etsi poikansa ruumista sindacon puutarhan luolista.
Kun tällaiset seikat olivat muistossa, kuinka olisi voitu tyytyä katsomaan suurta mysteriota don Antonion teatterissa!
Mutta tästä huolimatta don Antonio työskenteli innokkaasti valmistellen näyttelijöitä ja järjestellen suurta koneistoa.
Ja kas, muutaman päivän kuluttua tuli kylttimaalari, mestari Battista, ja lahjoitti hänelle ilmoitustaulun. Hänestä oli ollut hauska kuulla, että don Antonio aikoi näyttää Vanhan kärsimyshistorian. Hän oli nähnyt sen nuoruudessaan ja iloinnut siitä suuresti.
Nyt seisoi siis suurilla kirjaimilla teatterin nurkalla: "Vanha kärsimyshistoria eli Jälleen ylösnoussut Aadam, murhenäytelmä kolmessa näytöksessä, kirjoitti cavaliere Filippo Orioles."
Don Antonio mietti vain mielessään, mille kannalle yleisö asettuisi. Mutta aasipojat ja oppipojat, jotka kulkivat hänen teatterinsa ohi, lukivat ilmoitustaulun pilkallisesti nauraen. Don Antoniosta näytti kaikki hyvin synkältä, mutta hän työskenteli kumminkin uskollisesti edelleen.
Kun määrätty ilta tuli ja kärsimyshistoria piti esitettämän, ei kukaan ollut sen levottomampi kuin donna Mikaela. "Auttaako pieni kuva minua?" kysyi hän lakkaamatta itseltään.
Hän lähetti neitsyeensä Lucian vakoilemaan. Seisoiko poikaparvia teatterin ympärillä? Näyttikö siltä, että väkeä tulisi? Voisihan Lucia mennä kysymään donna Emilialtakin, joka istui pilettiluukulla, miltä näytti.
Mutta kun Lucia palasi, ei hän tuonut lainkaan toiveita tullessaan. Teatterin ulkopuolella ei ollut ollenkaan ihmisiä. Pojat olivat päättäneet musertaa don Antonion.
Kahdeksan ajoissa ei donna Mikaela enää jaksanut istua kotonaan sellaisessa jännityksessä. Hän sai cavaliere Palmerin lähtemään kanssaan teatteriin. Hän tiesi kyllä, ettei oikea signora ollut koskaan astunut jalkaansa don Antonion teatteriin, mutta hänen täytyi nähdä, kuinka kaikki päättyisi. Hänen rautatielleen olisi huimaavan suuri etu, jos don Antonio onnistuisi.