Kun donna Mikaela saapui teatteriin, oli kello muutamia minuutteja vailla kahdeksan. Eikä donna Emilia ollut myynyt ainoatakaan pilettiä.
Mutta hän ei ollut alakuloinen. "Käykää sisään, donna Mikaela!" sanoi hän. "Me esitämme sen joka tapauksessa. Se on niin kaunista. Don Antonio esittää sen teille ja teidän isällenne ja minulle. Se on kauneinta, mitä hän koskaan on näyttänyt."
Donna Mikaela astui pieneen teatterisaliin. Se oli surupuvussa, niinkuin suuret teatterit aina olivat ennen maailmassa, kun Vanha kärsimyshistoria esitettiin. Mustat, hopeareunaiset verhot ympäröivät näyttämöä. Ja pienet penkit olivat mustaan puetut.
Kohta kun donna Mikaela oli astunut sisään, näkyi eräästä pienestä' kulissin reiästä don Antonin pensasmaiset kulmakarvat. "Donna Mikaela!" huusi hän, niinkuin äsken juuri donna Emilia. "Me näyttelemme kuitenkin. Se on niin kaunista. Se ei ollenkaan kaipaa katsojia."
Samassa tuli donna Emilia itse, aukaisi oven ja piti sitä niiaillen selkosen seljällään. Sieltä tuli kirkkoherra don Matteo.
"Mitäs arvelette minusta, donna Mikaela?" sanoi hän nauraen. "Mutta ymmärrättehän, tämähän on Vanha kärsimyshistoria. Minä näin sen nuoruudessani Palermon suuressa ooperassa, ja luulenpa, että juuri tämä vanha kappale teki minusta papin."
Kun ovi seuraavan kerran avautui, astuivat sisään isä Elia ja veli Tommaso, viulut kainalossa ja hakivat tutut paikkansa niin rauhallisina, kuin ei heillä koskaan olisi ollut mitään riitaa don Antonion kanssa.
Ovi aukeni taas. Sisään tuli pieni mummo solatieltä pienen maurin talon yläpuolelta. Hän oli surupuvussa ja teki ristinmerkin astuessaan sisään.
Hänen jälkeensä tuli neljä viisi muuta vanhaa mummoa, ja donna Mikaela katsoi aivan närkästyneenä, kuinka he vähitellen täyttivät teatterin. Hän tiesi, ettei don Antonio olisi tyytyväinen, ennenkuin olisi saanut takaisin oman yleisönsä, ennenkuin sai näytellä itsepäisille, rakkaille pojilleen.
Äkkiä hän kuuli myrskyn kohauksen tai ukkosen jyrinän. Ovet selkoseljälleen, ja kaikki kerrallaan sisään! Pojat tulivat. He istuutuivat vanhoille paikoilleen niin varmoina kuin olisivat saapuneet kotiinsa.