He katselivat toisiansa hieman häpeissään. Mutta heidän oli ollut mahdotonta nähdä toisen vanhan mummon toisensa perästä menevän heidän omaan teatteriinsa katsomaan heille varattua kappaletta. Heidän oli ollut ratki mahdotonta nähdä koko kadun täyden vanhoja kehrääjiä vitkalleen vaeltavan kohti teatteria. Ja niin he olivat hyökänneet sisään.
Mutta tuskin tuo nuori väki oli päässyt paikoilleen, ennenkuin se huomasi joutuneensa kurittajan käsiin! Oi, Vanha kärsimyshistoria, Vanha kärsimyshistoria.
Ei sitä esitetty niinkuin Acissa tai Castelbuocossa. Ei sitä esitetty niinkuin Palermon ooperassa, sitä näyttelivät vain nukkeraukat liikkumattomin kasvoin ja jäykin jäsenin, mutta vanha näytelmä ei ollut kadottanut voimaansa.
Donna Mikaela huomasi sen jo toisessa näytöksessä ehtoollisen aikana. Pojat alkoivat vihata Juudasta. He huusivat hänelle uhkauksia ja herjaussanoja.
Kun kärsimyshistoriaa jatkui, ottivat he hatut päästään ja panivat kädet ristiin. He istuivat aivan hiljaa, kauniit, ruskeat silmät suunnattuina näyttämölle. Silloin tällöin helmeili pari kyyneltä! Silloin tällöin puristui käsi vihasta nyrkkiin.
Don Antonio puhui väräjävin äänin, donna Emilia oli polvillaan sisäänkäytävällä. Don Matteo katseli lempeästi hymyillen pikku nukkia ja muisteli Palermon ihanaa näytelmää, joka oli tehnyt hänestä papin.
Mutta kun Jeesus vangittiin ja piinattiin, häpesivät nuoret omaa itseään. He olivat myöskin saattaneet vihata ja vainota. He olivat olleet samallaisia kuin nuo farisealaiset, kuin nuo roomalaiset. Hävetti ajatellessakin. Kunpa don Antonio antaisi heille anteeksi!
Viides luku.
RAUTAINEN RANNERENGAS.
Donna Mikaela muisteli usein muuatta köyhää pientä ompelijatarta, jonka hän oli nuorena nähnyt Cataniassa. Hän oli asunut palazzo Palmerin viereisessä talossa ja oli aina istunut porttikäytävässä työnsä ääressä, niin että donna Mikaela oli nähnyt hänet tuhat kertaa. Hänellä oli ollut tapanaan istuskellessaan laulaa ja hän oli varmaankin osannut vain yhden ainoan canzonin. Aina, aina hän oli laulanut samaa laulua.