Kunpa pyhimykset tekisivät ihmeitä! Kunpa ihmiset ponnistelisivat! Kunpa hän itse pian saisi sellaista kiitosta, että voisi vangilleen pyytää vapautta! Hänen vankinsa kuolee, ellei hän kiiruhda. Jäytäköön rautarengas lakkaamatta hänen rannettaan, jottei hän silmänräpäykseksikään häntä unhoittaisi!

Kuudes luku.

FRA FELICEN TESTAMENTTI.

Kun donna Emilia avasi pilettiluukun ja rupesi myymään pääsylippuja Vanhan kärsimyshistorian toiseen näytäntöön, seisoi ulkona pitkä jono piletinostajia, illalla oli teatteri niin täpösen täynnä, että ihmisiä pyörtyi tungoksessa ja kolmantena iltana saapui matkustajia sekä Adernòsta että Paternòsta katsomaan rakasta murhenäytelmää. Don Antonio aavisti, että voisi esittää sitä koko kuukauden kaksinkertaisilla hinnoilla ja pitää kaksi näytäntöä illassa.

Oi, kuinka onnellisia he olivatkaan don Antonio ja donna Emilia, ja kuinka kernaasti ja kiitollisina he panivatkaan kaksikymmentäviisi liiraa pienen kuvan kollehtilaatikkoon!

Diamantessa herätti tämä tapaus suurta hämmästystä, ja monet tulivat donna Elisalta kysymään, luuliko hän pyhimysten tahtovan, että donna Mikaelaa piti auttaa.

"Oletteko kuullut, donna Elisa", sanottiin, "että San Pasqualen Kristuslapsi auttoi don Antonio Grecoa, kun hän lupasi yhden illan tulot donna Mikaelan rautatien hyväksi?"

Mutta kun näin kysyttiin donna Elisalta, sulki tämä suunsa ja näytti sellaiselta, ettei hän osannut ajatella mitään muuta kuin koruompelustaan.

Fra Felice tuli itse hänen luokseen ja kertoi, mitkä kaksi ihmettä kuva jo oli tehnyt.

"Signorina Tottenham oli hyvin tuhma, kun hän luopui kuvasta, joka on sellainen ihmeitten tekijä", sanoi donna Elisa.