"Teitä rakastetaan hyvänä miehenä."
"Signora, luullaan silloin, että minä olen heikko mies, ja raatihuoneen edustalle keräytyy joka aamu neljäsataa työmiehenvaimoa kerjäämään milloin sitä, milloin tätä. On nyt vain kestettävä yksi päivä. Huomenna on kaikki unhoitettua."
"Huomenna!" sanoi donna Elisa. "Koskaan me emme tätä unhoita."
Sindaco hymyili, ja donna Elisa näki, että hän luuli tuntevansa
Diamanten kansan paremmin kuin hän, donna Elisa.
"Ja te luulette, että tämä painaa kovin heidän sydäntään", sanoi sindaco.
"Luulen, signor sindaco!"
Silloin sindaco naurahti. "Antakaa minulle tuo kirjekuori, signora!"
Hän otti sen ja meni balkonille.
Hän alkoi puhua naisille. "Olen juuri äsken saanut kuulla", sanoi hän, "että vanha Fra Felice on kuollut ja että hän on jättänyt testamentin teille kaikille. Hän on merkinnyt paperille viisi numeroa, joitten pitäisi voittaa ensi lauantain arvonnassa, ja hän lahjoittaa ne teille. Kukaan ei ole niitä vielä nähnyt. Ne ovat tässä kirjekuoressa, ja se on avaamaton."
Hän vaikeni hetkeksi, jotta naisilla olisi aikaa ajatella sitä, mitä hän oli sanonut.