"Säästä kiitoksesi, käly!"
"Donna Elisa!"
"Jos pyhimykset tahtovat antaa meille rautatien, tapahtuu se kai sitävarten, että Diamante tarvitsee sitä eikä senvuoksi, että he rakastavat sinua."
Donna Mikaela peräytyi. Nyt hän viimein luuli ymmärtävänsä, miksi donna
Elisa oli vihainen hänelle. "Jospa Gaetano olisi kotona!" sanoi hän.
Hän seisoi siinä painaen kättään sydämelleen ja valittaen. "Jos Gaetano
olisi kotona, ei hän sallisi sinun olla noin julma minua kohtaan."
"Gaetanoko ei sallisi?"
"Ei, hän ei sallisi. Vaikka oletkin vihainen minulle, sentähden että rakastin häntä mieheni eläessä, et uskaltaisi soimata minua siitä, jos hän olisi kotona."
Donna Elisa kohotti hieman kulmiaan. "Luulet, että hän saisi minut vaikenemaan tällaisessa asiassa", sanoi hän ja hänen äänensä oli perin kummallinen.
"Mutta, donna Elisa!" Donna Mikaela tuli aivan hänen luokseen ja kuiskasi: "Onhan mahdotonta, aivan mahdotonta olla häntä rakastamatta. Hän on kaunis, kuuletko. Hän voittaa minut ja minä pelkään häntä. Sinun täytyy antaa minun rakastaa häntä."
"Täytyykö?" Donna Elisa katsoi maahan ja puhui hyvin lyhyeen ja käheällä äänellä.
Donna Mikaela joutui suunniltaan. "Minua hän rakastaa", sanoi hän. "Ei Giannitaa, vaan minua. Ja sinun pitäisi pitää minua tyttärenäsi, sinun pitäisi auttaa minua, sinun pitäisi olla hyvä minulle. Ja sensijaan sinä asetut vastaan. Sinä olet julma. Et salli minun tulla luoksesi puhumaan hänestä. Kuinka kaipaankaan ja työskentelenkään, en saa sitä sinulle sanoa."