Miten oivallinen rautatie siitä tulisikaan, miten oivallinen!
Sokeat laulajat olivat osakkeitten kerääjiä, pyhimyksen kuva antoi rakentamisluvan, ja vanha puotirouva, rouva Elisa, oli insinöörinä.
Kahdeksas luku.
JETTATORE.
Cataniassa oli kerran "pahasilmäinen" mies, jettatore. Hän oli melkein peloittavin jettatore, mitä Sisiliassa on ollut. Heti kun hän näyttäytyi kadulla, kiiruhtivat ihmiset taivutetuin sormin tekemään suojelevan merkin. Eikä sekään useimmiten auttanut. Se, joka oli hänet kohdannut, sai varustautua ottamaan vastaan surkean päivän. Hänen ruokansa oli pohjaanpalanutta ja hänen hieno, vanha hyytelömaljansa rikki. Hän saisi tietää, että hänen pankkiirinsa oli lakkauttanut maksunsa, ja että se pikkuinen kirjelippu, jonka hän oli lähettänyt ystävänsä puolisolle, oli joutunut vääriin käsiin.
Useimmiten oli jettatore pitkä, hoikka mies ja hänellä on kalvakat, vilkuilevat silmät ja pitkä nenä, joka riippua lerpattaa ylähuulen päällä. Jumala on pannut papukaijan nenän merkiksi jettatoreen. Mutta kaikkihan vaihtelee, ei mikään säännöllisesti uudistu. Tämä jettatore oli pieni mies, ja hänen nenänsä kuin San Michelen.
Tästä juuri seurasi, että hän teki paljon enemmän pahaa kuin tavallinen jettatore. Kuinka monta vertaa useammin meitä ruusu pistääkään kuin nokkonen polttaa!
Jettatoren ei koskaan pitäisi kasvaa aikaihmiseksi. Hän on onnellinen vain niinkauan kuin hän on lapsi.
Silloin hänellä vielä on äiti-kultansa, ja tämä ei koskaan näe tuota pahaa silmää, hän ei koskaan ymmärrä, miksi hän joka kerran pistää neulalla sormeensa, kun hänen poikansa tulee ompelupöydän ääreen. Hän ei koskaan pelkää suudella häntä. Vaikka hänen talossaan on aina sairaita ja palvelusväki muuttaa yhtenään ja ystävät vetäytyvät pois, hän ei koskaan huomaa mitään.
Mutta sittenkun jettatore on astunut ulos maailmaan, on hänen monasti perin vaikea tulla toimeen. Täytyyhän ihmisten ensi kädessä ajatella omaa itseään, eihän kukaan saata turmella koko elämäänsä olemalla hyvä jettatorea kohtaan.