Löytyy paljon jettatoreja, jotka ovat pappeja.
Eikähän se ole mikään ihme: susihan iloitsee, jos se saa repiäkseen monta lammasta. Jettatoret eivät milloinkaan voine tehdä enemmän pahaa kuin pappeina. Miten mahtanee käydä niitten lasten, jotka he kastavat ja niitten morsiusparien, jotka he vihkivät.
Se jettatore, josta tässä puhutaan, rupesi insinöriksi ja aikoi rakentaa rautateitä. Hänet määrättiinkin eräälle valtion rautatierakennuksista. Eihän valtio voinut tietää, että hän oli jettatore. Mutta oi, sitä kurjuutta! Kohta kun hänet oli määrätty radalle, tapahtui pelkkiä onnettomuuksia. Kun piti tehtämän leikkaus jonkun kukkulan läpi, sattui vieremä vieremän perästä, kun piti silta rakennettaman, murtuminen toisensa jälkeen. Kun piti räjähdytettämän kalliota, tappoivat sinkoilevat kivisirut työmiehiä.
Ainoa, joka ei koskaan vahingoittunut, oli insinöri, jettatore.
Mutta ne raukat, jotka tekivät työtä hänen johdollaan! He laskivat joka aamu sormensa ja jäsenensä. "Huomenna me olemme kenties kadottaneet teidät", sanoivat he.
Ilmoitettiin yli-insinörille, ilmoitettiin ministerille. Ei kumpikaan heistä tahtonut välittää valituksista. He olivat liian viisaita ja oppineita uskoakseen pahaan silmään. Pitäkööt työmiehet paremmin varansa työskennellessään. Heidän oma syynsä oli, että saivat kärsiä onnettomuuksia.
Ja soravaunut kaatuilivat ja lokomotivit räjähtelivät.
Eräänä aamuna kuiskailtiin, että insinöri oli poissa. Hän oli kadonnut, eikä kukaan tiennyt, miten hänen oli käynyt. Oliko joku ehkä pistänyt hänet kuoliaaksi? Ei, ei, kukapa olisi uskaltanut murhata jettatoren!
Mutta hän oli tosiaankin kadonnut, eikä kukaan nähnyt häntä senjälkeen.
Muutaman vuoden kuluttua alkoi sitten donna Mikaela ajatella rautatiensä rakentamista. Ja saadakseen siihen rahoja tahtoi hän pitää myyjäiset suuressa franciskaniluostarissa Diamanten ulkopuolella.