"Ei, ei, hän on yhtä viisas kuin te tai minä. Mutta hän sanoo, että hänen täytyy pysyä piilossa. Hän pelkää hallitusta."
Donna Mikaelan mieltä alkoi suuresti kiinnittää tämä mies. "Mikä hänen nimensä oli?" sanoi hän.
"Minä nimitän häntä signor Alfredoksi."
"Millä lailla hän saa ruokaa?"
"Minä sitä laitan hänelle", sanoi Gandolfo.
"Entä vaatteita."
"Minä nekin hankin hänelle. Minä vien hänelle myöskin kirjoja ja sanomalehtiä."
Donna Mikaela kulki hetken äänetönnä. "Gandolfo", sanoi hän sitten ja antoi hänelle ruusun, joka oli hänellä kädessään. "Pane tämä tarjottimelle, kun ensi kerran viet ruokaa vankiraukallesi!"
Senjälkeen donna Mikaela lähetti melkein joka päivä jonkun pikku esineen luostarin miehelle. Milloin kukan, milloin kirjan, milloin pari hedelmää. Se tuotti hänelle suurta tyydytystä. Hän leikitteli mielikuvituksellaan. Hänen onnistui melkein kuvitella mielessään, että hän lähetti nämä kaikki Gaetanolle.
Kun tuli myyjäispäivä, meni donna Mikaela aikaisin aamulla luostariin. "Gandolfo", sanoi hän. "mene vankisi luo kysymään häneltä, eikö hän tahdo tulla tänä iltana juhlaamme".