Gandolfo toi pian vastauksen. "Hän käskee sanomaan teille paljon kiitoksia, donna Mikaela", sanoi poika. "Hän lupaa tulla."
Donna Mikaela hämmästyi, sillä hän ei ollut luullut, että mies uskaltaisi tulla. Hän oli tahtonut vain osoittaa hänelle ystävällisyyttä.
Jokin pakoitti donna Mikaelan nostamaan silmänsä. Hän seisoi luostarin pihalla ja yhdestä rakennuksesta avattiin ikkuna hänen yläpuoleltaan. Donna Mikaela näki keski-ikäisen, miellyttävännäköisen miehen seisovan ikkunassa ja katselevan häntä.
"Tuolla hän on, donna Mikaela!" sanoi Gandolfo.
Donna Mikaela oli onnellinen. Hänestä tuntui, kuin hän olisi vapauttanut ja pelastanut tämän miehen. Ja oli siinä vielä muutakin. Ihmiset, joilla ei ole mielikuvitusta, eivät voi sitä ymmärtää. Mutta donna Mikaela kulki koko päivän vavisten ja odottaen. Hän ajatteli vain, miten hän pukeutuisi. Hänestä tuntui aivan siltä, kuin hän olisi odottanut Gaetanoa.
Mutta donna Mikaela sai pian toisenlaistakin tekemistä. Koko päivän virtasi onnettomuuksien joukko häntä vastaan.
Ensimäinen oli vanhan Etnanryövärin, Falco Falconen kirje.
"Rakas ystävä, donna Mikaela!
Koska olen kuullut, että sinä aiot rakentaa rautatien pitkin Etnaa, tahdon ilmoittaa sinulle, että minun suostumuksellani se ei koskaan tule tapahtumaan. Sanon sen sinulle nyt heti, jottet tuhlaisi enempää rahaa etkä vaivaa tähän yritykseen.
Kuuluisa, korkeasyntyinen signora, olen nöyrä palvelijasi