Donna Mikaela oli kulkenut läpi koko kirkon ja seisahtui nyt katselemaan Kristuksenkuvaa. Hän ei voinut lausua ainoatakaan sanaa miehelle, joka häntä seurasi.
Hän muisti, millaista sääliä hän äskettäin oli tuntenut tätä miestä kohtaan, sentähden, että tämä istui vankina, niinkuin Gaetanokin. Hän oli iloinnut niin suuresti, kun oli voinut houkutella hänet takaisin elämään. Mitä hän nyt aikoi tehdä? Aikoiko hän lähettää hänet jälleen vankilaan?
Hän muisti sekä isänsä että Gaetanon. Tulisiko tästä kolmas, jonka hän…
Hän seisoi äänetönnä taistellen itsensä kanssa. Viimein jettatore alkoi puhua.
"Kas niin, signora, eikö ole totta, että olette saanut tarpeeksenne minusta?"
Donna Mikaela teki kieltävän liikkeen.
"Ettekö toivo, että palaan taas koppiini?"
"En ymmärrä teitä, signor."
"Ymmärrätte kylläkin. Teille on tänään tapahtunut jotain hirmuista. Te olette nyt aivan toisennäköinen kuin eilen."
"Olen hyvin väsynyt", sanoi donna Mikaela kiertäen.