Karabinieri kysyi moneen kertaan, pääsikö hän menemään.
Ei, ei, ei! Ei ennenkuin hän oli antanut lapsen takaisin.
Lapsi oli Pieron ja hänen vaimonsa Marcian. Mutta he eivät olleet lapsen oikeat vanhemmat. Siinä oli riidan aihe.
Karabinieri yritti selittelyllä voittaa väen puolelleen. Hän koetti vakuuttaa ympärillä seisojille, ei Pierolle eikä Marcialle, mutta niille muille. "Ninetta on lapsen äiti", sanoi hän, "tiedättehän te sen. Hän ei voinut pitää lastaan luonaan niinkauan kuin hän oli naimatonna, mutta nyt hän on naimisissa ja tahtoo saada lapsensa takaisin. Ja nyt kieltäytyy Marcia antamasta poikaa. Eikö tämä ole kovaa Ninettaa kohtaan, joka ei ole voinut pitää lasta luonaan kahdeksaan vuoteen. Marcia ei suostu luopumaan siitä. Hän ajaa Ninettan ulos, kun tämä tulee pyytämään lastaan. Viimein Ninettan on täytynyt valittaa sindacolle. Ja sindaco on käskenyt meitä hankkimaan lapsen Ninettalle takaisin. Sehän onkin Ninettan lapsi", sanoi hän väkijoukkoon vedoten.
Mutta tämä ei paljoa vaikuttanut Corvajan miehiin.
"Ninetta on Geraci", huudahti Piero, ja kehä karabinierin ympärillä seisoi kiinteänä.
"Kun tulimme tänne hakemaan lasta", sanoi polisi, "emme löytäneet sitä. Marcia oli surupuvussa ja koko hänen huoneensa verhottu mustaan, ja suuri joukko naisia istui hänen luonaan itkemässä. Ja hän näytti meille lapsen kuolintodistusta. Silloin me lähdimme pois ja sanoimme Ninettalle, että hänen lapsensa oli kirkkomaalla.
"No niin, kuinkas kävi. Hetkistä myöhemmin minä olin täällä torilla vahdissa. Katselin, kuinka lapset leikkivät. Ja vahvin heistä ja kovin huutaja oli muuan tyttö. 'Mikä sinun nimesi on?' kysyin minä. — 'Francesco, vastasi tyttö heti.
"Minun pälkähti päähäni, että kenties tämä Francesco-tyttö olisi Ninettan poika, ja minä seisoin paikoillani ja odotin. Juuri äsken näin Francescon menevän Marcian taloon. Minä menin perässä ja siellä istui Francesco-tyttö Marcian luona syömässä illallista. Marcia ja kaikki itkijänaiset alkoivat huutaa, kun minä astuin sisään. Silloin minä tartuin Signorina Francescoon ja juoksin pois. Sillä lapsi ei ole Marcian. Huomatkaa se, signori! Se on Ninettan. Marcialla ei ole siihen mitään oikeutta."
Silloin Marcia alkoi viimein puhua. Hän puhui syvällä äänellä, joka pakoitti kuuntelemaan ja hän teki vain muutamia, mutta ylväitä liikkeitä. Eikö hänellä ollut oikeutta lapseen? Kuka sille sitten oli antanut ruokaa ja vaatteita? Se olisi tuhat kertaa kuollut, ellei häntä olisi ollut. Ninetta oli antanut sen La Feluccalle. Hehän tunsivat La Feluccan. Joka hänelle jätti lapsensa, se sanoi sille: Sinun pitää kuolla. Ja sitä paitsi, mikä oli se Ninettan oikeus? Sillä, jota poika rakasti, oli häneen oikeus. Sillä, joka poikaa rakasti, oli häneen oikeus. Piero ja hän rakastivat poikaa kuin omaansa. He eivät voineet erota hänestä.