Messinaan saavuttaessa tulee ensin melkein kärsimättömäksi. "Eikö tämä olekaan mitään muuta?" sanoo itsekseen. "Tämähän on samallainen maa kuin muutkin."
Ja kun kulkee läpi kaupungin, on yhä kärsimätönnä. Jotain olisi pitänyt tapahtua, jotain sattua tällä välin. Kunpa ei olisi tarvinnut tavata samaa hätää, samoja rääsyjä, samaa kurjuutta kuin lähtiessä.
Tosin huomaa, että kevät on tullut. Fiikunapuissa on taas lehdet, viinivesat levittelevät rönsyjään, jotka kasvavat kyynäränpituisiksi parissa tunnissa, ja monenmoiset herneet ja pavut ovat levällään sataman vihannespöydillä.
Jos heittää silmäyksen kukkuloille kaupungin yläpuolella, näkee, että harmaat kaktuskasvit, jotka kiipeilevät vuorenjyrkänteillä, ovat tulipunaisten kukkien peitossa. Niitä on puhjennut kaikkialle kuin pieniä, loistavia liekkejä. Näyttää siltä kuin kaktukset olisivat olleet täynnä tulta, joka nyt on leimahtanut esiin.
Mutta kuinka kaktus kukkineekin, on se sittenkin yhtä harmaa ja tomuinen ja hämähäkinkinojen vallassa. Kotiintulija sanoo itselleen, että kaktus on Sisilian kaltainen. Kuinka monta kevättä se joutuneekin kukkimaan, sittenkin se aina on harmaa köyhyyden maa.
On mahdotonta käsittää, että kaikki on pysynyt ennallaan ja samallaisena. Mikseivät Scylla ja Charybdis ole ruvenneet pauhaamaan, kuten muinaisina päivinä? Miksei Girgentitemppelin kivijättiläinen ole noussut pystyyn jäykkine jäsenineen? Miksei Selinuntin temppeli ole kohonnut raunioistaan? Miksei koko Sisilia ole herännyt?
Kun kulkee Messinasta edelleen pitkin rantaa etelään, tuntee yhä kärsimättömyyttä. Näkee, että talonpojat aina vain kulkevat kynnöstyössä puuauroineen ja että heidän hevosensa ovat yhtä laihoja ja kurjia ja pilalle-ajetuita.
Niin, kaikki on ennallaan. Auringonpaiste laskeutuu maahan kuin värisade, pelargoniat kukkivat tienvarsilla, meri läikkyy pehmeän sinervänä ja hyväilee rantaa.
Jylhiä, mahtavahuippuisia vuoria kohoaa pitkin matkaa. Etnan luminen laki häämöittää kaukaa.
Äkkiä huomaakin, että jotain ihmeellistä on tapahtumassa. Kärsimättömyys katoaa. Sensijaan iloitsee tulija kukkivasta maasta ja vuorista ja merestä. Ihana maa vaatii meidät takaisin kuin jonkun harhaan joutuneen osansa. Ei ennätä ajatella muuta kuin turpeita ja kiviä.