Onko siellä ketään?
On, siellä on joku. Siellä on nainen. Hän rukoilee polvillaan ja on kumartanut päänsä niin syvään, ettei voi nähdä, kuka hän on. Mutta nyt, kun hän kuulee takaapäin askeleita, oikaisee hän pitkän, alaspainuneen kaulansa ja kohottaa silmänsä. Se on donna Mikaela.
Hän peljästyy ensin ja säpsähtää, aivan kuin aikoisi paeta. Donna Elisa peljästyy myöskin, ja he katsovat toisiinsa, niinkuin eivät olisi ennen tavanneet. Mutta sitten sanoo donna Mikaela ihan hiljaa: "Tulet rukoilemaan hänen puolestaan." Ja väki näkee, kuinka hän siirtyy hieman syrjään, jotta donna Elisa pääsisi aivan kuvan eteen.
Donna Elisan käsi vapisee, niin että hänen täytyy laskea lyhty lattialle, ja hänen äänensä on käheä, kun hän sanoo: "Eikö täällä ole tänä yönä käynyt ketään muuta kuin sinä, Mikaela?" — "Ei, ei ketään muuta."
Donna Elisan täytyy nojata seinään, jottei kaatuisi, ja donna Mikaela huomaa sen. Heti hän on pystyssä donna Elisan luona ja kiertää kätensä hänen ympärilleen. "Käy istumaan, käy istumaan!" Hän vie hänet alttarin reunalle ja laskeutuu polvilleen hänen eteensä. "Onko hän niin heikko? Rukoilkaamme hänen puolestaan."
"Mikaela", sanoo donna Elisa, "minä luulin, että saisin täältä avun". — "Saat nähdä, että sen saatkin." — "Näin unta, että kuva tuli luokseni, että hän tuli luokseni ja sanoi, että minun pitäisi tulla tänne." — "Onhan hän auttanut meitä monta kertaa ennenkin." — "Mutta hän sanoi minulle näin: Ota miniäksesi se vaimoraukka, joka nyt polvillaan rukoilee minun alttarini ääressä, niin poikasi paranee." — "Mitä sanoit hänen käskeneen?" — "Minun pitäisi ottaa miniäkseni se, joka täällä polvillaan rukoili." — "Ja sinä tahdoit tehdä sen? Ethän tiennyt kenet tapaisit!"
"Matkalla tein lupauksen — ja ne, jotka seurasivat minua, kuulivat sen — että kuka ikänä hän lieneekin, minä otan hänet syliini ja vien kotiini. Ajattelin, että se olisi joku köyhä, jota Jumala tahtoi auttaa." — "Köyhäpä siellä olikin." — "Tulin niin murheiseksi, kun näin, että täällä olitkin sinä."
Donna Mikaela ei vastaa, hän katsoo kuvaan. "Tahdotko sinä sitä?
Tahdotko sinä sitä?" kuiskaa hän tuskissaan.
Donna Elisa jatkaa valitustaan. "Minä näin hänet niin selvästi, eikä hän ole koskaan ennen pettänyt. Ajattelin, että joku köyhä, jolla ei ollut myötäjäisiä, oli rukoillut häneltä miestä. Semmoista on ennen tapahtunut. Mitä minä nyt teen?"
Hän valittaa ja vaikeroi. Hän ei voi päästä siitä ajatuksesta, että
sen piti olla joku köyhä nainen. Donna Mikaela käy kärsimättömäksi.
Hän tarttuu donna Elisan käsivarteen ja pudistelee häntä. "Mutta donna
Elisa, donna Elisa."