Donna Mikaela ajattelee ihmetellen, mitä mahtaa liikkua Gaetanon mielessä. Hän näyttää oikeastaan siltä, kuin se, mitä donna Mikaela sanoo, ei olisi hänelle uutta. Hän tuntuu ennestään tietävän kaiken. Olikohan se rakkaus, jota Gaetano sydämessään tunsi donna Mikaelaa kohtaan, samallainen kuin tämän rakkaus häntä kohtaan? Oliko se yhteydessä Gaetanon sielun jaloimman puolen kanssa? Sekö oli ollut Gaetanon elämän ylläpitävä voima? Sekö oli antanut siivet hänen taiteelleen? Sekö oli saanut hänet rakastamaan köyhiä ja sorrettuja? Valtaako se nyt jälleen hänet, saako se hänet tuntemaan, että hän on taiteilija, apostoli, ettei mikään ole hänelle liian korkeaa?
Mutta kun Gaetano aina vain vaikenee, ajattelee donna Mikaela, ettei hän kenties tahdo sitoa itseään. Hän rakastaa donna Mikaelaa, mutta tahtoo kenties pysyä vapaana miehenä. Ehkä hän käsittää, ettei donna Mikaela sovi sosialistin puolisoksi.
Donna Mikaelan veri alkaa kiehua. Hän ajattelee Gaetanon kenties luulevan, että hän istuu siinä kerjäämässä hänen rakkauttaan.
Hän on kertonut Gaetanolle melkein kaiken, mitä on tapahtunut tämän poissaollessa. Nyt hän äkkiä keskeyttää kertomuksensa.
"Olen rakastanut teitä", sanoo hän, "rakastan teitä aina ja luulen toivovani, että te sanoisitte minulle kerran vielä, että rakastitte minua. Se tekisi eron helpommaksi kantaa."
"Tekisikö?" sanoo Gaetano.
"Voinko tulla puolisoksenne?" sanoo hän, ja hänen äänensä värähtää harmista. "En pelkää enää, kuten ennen, teidän oppejanne, en pelkää teidän köyhiänne, tahtoisin kääntää maailman ylösalaisin, minä, samoinkuin te. Mutta minä olen uskovainen. Kuinka minä voin elää teidän kanssanne, ellette te tahdo siinä suhteessa seurata minua? Tai ehkä te houkuttelisitte minut epäuskoon? Silloin olisi maailma minulle kuollutta. Kaikki kadottaisi merkityksensä, arvonsa. Minusta tulisi kurja, viheliäinen ihminen. Meidän täytyy erota."
"Meidän!" Gaetano kääntyy donna Mikaelaan. Hänen silmänsä alkavat hehkua kärsimättömyyttä.
"Nyt saatte lähteä", sanoo donna Mikaela aivan hiljaa, "minä olen saanut sanoa teille, mitä tahdoin. Olisin toivonut, että teillä olisi ollut jotain sanottavaa minulle. Mutta ehkä näin onkin parempi. Älkäämme tehkö eroa vaikeammaksi kuin sen tarvitsee olla."
Gaetanon toinen käsi tarttuu äkkiä ja lujasti donna Mikaelan käsiin, toinen pitää hänen päätään hiljaa. Sitten hän suutelee häntä.