Mieletönkö hän oli, donna Mikaela, kun luuli että Gaetano antaisi minkään, minkään maailmassa heitä eroittaa!
Neljäs luku.
VAIN TÄSTÄ MAAILMASTA.
Kun hän kasvoi sanoivat kaikki ihmiset: "Hänestä tulee pyhimys, pyhimys."
Hänen nimensä oli Margherita Cornado. Hän asui Girgentissä, joka on Sisilian etelärannalla, suurella kaivosalueella. Kun hän vielä oli lapsi, oli hänen isänsä kaivostyömies, mutta sai sitten vähän periä, niin että voi lakata työskentelemästä.
Margherita Cornadon kodissa Girgentissä oli pieni, ahdas ja viheliäinen kattoterassi. Kapeat ja jyrkät portaat sinne veivät ja matalan oviaukon kautta täytyi kömpiä. Mutta maksoi kyllä vaivan kiivetä sinne. Sieltä ylhäältä ei näkynyt ainoastaan kattojen paljous, vaan ilma kaupungin yläpuolella kimalteli täynnään Girgentin kirkkojen torneja ja päätyjä. Ja jokainen pääty ja jokainen torni oli kuin värähtelevä huippu, jossa kuvat kimmelsivät ja akkunaparvekkeet seista törröttivät ja telttakatokset loistivat.
Ja kaupungin ulkopuolella näkyi avara kenttä, joka hiljalleen laskeutui merta kohti, ja kenttää vartioi vuorten puoliympyrä. Koko kenttä hohti punervana, meri oli emaljinsininen ja vuorten rinteet olivat keltaisia. Se oli täydellinen hehkuva itämaa väriloistossaan.
Mutta sinne näkyi paljon muutakin kuin tämä. Vanhoja temppeleitä oli siellä täällä pitkin laaksoa. Muurinraunioita ja omituisia vanhoja torneja siellä oli. Se oli oikea satumaailma.
Lapsena Margherita Cornadolla oli tapana viettää suurin osa päivästä siellä ylhäällä. Mutta hän ei koskaan katsellut huikaisevaa maisemaa. Hänen mieltänsä kiinnitti muu.
Isä oli usein kertonut hänelle elämästä Grotten rikkikaivoksissa, joissa hän kävi työssä. Istuessaan ilmavalla terassilla Margherita Cornado kuvitteli aina kuljeksivansa noissa pimeissä maanalaisissa käytävissä ja hapuilevansa eteenpäin synkissä kaivoksissa.