Hän teki tämän, vaikka nyt oli saanut kuulla, että hänen sulhasensa oli syypää kaikkeen, mistä Santuzza oli puhunut. Hän teki tämän, vaikka itse oli langettanut sulhasensa tuomion suutelemalla veistä.
Mutta tuskin hän oli ilmiantanut Oresteen, ennenkuin hän alkoi katua.
Vihlovat omantunnon tuskat valtasivat hänet.
Jossain muussa maassa ei hänen tekoaan olisi katsottu rikokseksi, mutta Sisiliassa se pidetään semmoisena. Sisilialainen kuolee kernaammin kuin esiintyy ilmiantajana.
Margherita Cornado ei saanut rauhaa yöllä eikä päivällä. Hän tunsi sydämessään alituisen vihlovan katumuksen, hänessä asui ikuinen tuska.
Ei häntä ankarasti tuomittu, sillä tiedettiin, että hän oli rakastanut murhattua, ja oltiin sitä mieltä, että Santuzza oli menetellyt liian julmasti häntä kohtaan. Ei kukaan puhunut hänestä halveksivasti eikä kukaan lakannut tervehtimästä häntä.
Mutta häntä ei auttanut se, että toiset hänelle olivat lempeitä. Tuska asui hänen rinnassaan ja vaivasi häntä kuin polttava haava.
Orestes oli tuomittu elinkaudeksi kalereille. Santuzza oli kuollut pari viikkoa senjälkeen, kun pojan tuomio langetettiin. Margherita ei voinut rukoilla anteeksi ei toiselta eikä toiselta.
Hän turvautui pyhimyksiin, mutta ne eivät tahtoneet häntä auttaa. Tuntui siltä, ettei millään maailmassa ollut voimaa vapauttaa häntä omantunnon tuskien kauheasta ahdistuksesta.
Tähän aikaan oleskeli Girgentin seuduilla kuuluisa franciskanimunkki, pater Gondo. Hän saarnasi saadakseen osanottajia Diamanteen tehtävään pyhiinvaellusretkeen.
Se ei huolettanut pater Gondoa, ettei paavi vielä ollut julistanut San Pasqualen Kristuksenkuvaa ihmeitätekeväksi. Hän oli matkoillaan tavannut sokeita laulajia ja kuullut heidän kertovan kuvasta. Ihania öitä hän oli istunut isä Eliaan ja veli Tommason jalkain juuressa, ja iltaruskosta päivän sarastukseen saakka kuunnellut heidän kertomuksiaan kuvasta.