Ja nyt tuo suuri saarnamies oli alkanut ohjata kaikkia murheellisia tämän voimakkaan ihmeittentekijän luo. Hän kehoitti ihmisiä, etteivät he antaisi otollisen ajan käyttämättä kulua. Kristuslasta, sanoi hän, ei oltu tähän asti Sisiliassa paljoa rukoiltu. Nyt oli tullut aika, jolloin hän tahtoi, että häntäkin palveltaisiin. Ja sitä varten hän oli antanut ihmeen toisensa jälkeen tapahtua tuon pyhän kuvan kautta.
Pater Gondo, joka novisiaikansa oli ollut Aracoelin luostarissa Kapitoliumilla, kertoi kansalle siitä Kristuslapsen kuvasta, joka siellä oli, ja niistä tuhansista ihmeistä, joita se oli suorittanut. "Ja nyt tahtoisi tämä hyvä lapsukainen, että sitä palveltaisiin Sisiliassa", sanoi pater Gondo. "Älkäämme epäilkö enää, vaan kiiruhtakaamme sen luo. Nyt näinä päivinä on taivas lempeä. Olkaamme me ensimäiset, jotka tunnustamme kuvan! Olkaamme kuin itämaitten paimenet ja viisaat miehet, menkäämme sen pyhän lapsen luo, kun se vielä makaa olkivuoteellaan viheliäisessä luolassa!"
Margherita Comadoon syttyi uusi toivo, kun hän kuuli tätä. Hän oli ensimäinen, joka kuuli pater Gondon kutsun. Sitten liittyi häneen muitakin. Neljäkymmentä pyhiinvaeltajaa kulki pater Gondon johdolla sisämaan vuorisen erämaan halki Diamantea kohti.
He olivat kaikki hyvin köyhiä ja onnettomia. Mutta pater Gondo antoi heidän vaeltaa laulaen ja rukoillen. Pian heidän silmänsä alkoivat säteillä, aivan kuin Betlehemin tähti olisi kulkenut heidän edellään.
"Tiedättekö", sanoi pater Gondo, "miksi Jumalan poika on suurempi kuin kaikki pyhimykset? Sentähden, että hän antaa sielulle autuuden, sentähden, että hän antaa synnit anteeksi, sentähden, että hän lahjoittaa ihmishengelle autuaan levon Jumalassa, sentähden, että hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta."
Kun hänen pieni joukkonsa näytti väsyneeltä, rohkaisi hän sitä kertomalla niistä ihmeistä, joita kuva oli tehnyt. Sokeitten laulajien kertomukset kasvoivat raikkaiksi hedelmiksi ja virkistäväksi viiniksi. Nuo köyhät kulkijat Sisilian vuorisissa erämaissa taivalsivat kevein askelin, ikäänkuin olisivat vaeltaneet kohti Natsaretia katsomaan puusepän poikaa.
"Hän ottaa meiltä kaiken kuormamme", sanoi pater Gondo. "Kun tulemme takaisin, on sydämemme kevyt, sillä tuska on poissa."
Ja vaeltaessaan halki kuivettuneen, päivänpolttaman erämaan, missä ei ainoakaan puu varjoa suonut ja missä vesi oli katkeraa suolasta ja rikistä, tunsi Margherita Cornado, että hänen sydämensä tuskat vaimenivat.
"Se taivaan pieni kuningas ottaa pois kärsimykseni", sanoi hän.
Eräänä toukokuun päivänä pyhiinvaeltajat saapuivat viimein Diamanten vuoren juurelle. Siinä loppui erämaa. He näkivät ympärillään olivilehtoja ja raikasta vehreyttä. Vuori säteili, kaupunki kimmelsi. He tunsivat tulleensa paikkaan, jota varjosi Jumalan armo.