"Lukekaa nyt tämä!" sanoi hän. Ja hän pani kruunun kiertämään kädestä käteen. Ihmiset seisoivat vahakynttilät kädessä ja valaisivat niillä kruunua. Ne, jotka osasivat lukea, lukivat, toiset näkivät ainakin, että siinä oli joku kirjoitus.
Ja jokainen, jonka kädessä kruunu oli käynyt, sammutti heti vahakynttilänsä.
Kun viimeinen kynttilä oli sammunut, kääntyi pater Gondo toivioretkeläisiin, jotka olivat keräytyneet hänen ympärilleen. "Minä olen johtanut teidät tänne", sanoi hän heille, "jotta löytäisitte sen, joka antaa sielulle rauhan ja avaa sille Jumalan valtakunnan, mutta minä olen johtanut teitä harhaan, sillä tuolla ei ole mitään sellaista annettavanaan. Hänen valtakuntansa on vain tästä maailmasta.
"Sisar-raukkamme on tullut mielipuoleksi", jatkoi pater Gondo, "senvuoksi, että hän tuli tänne toivoen taivaallisia armotöitä. Hänen järkensä murtui, kun hän rukoili tuota eikä hänen rukoustaan kuultu. Tuo kuva ei voinut kuulla häntä, sillä tuon valtakunta on vain tästä maailmasta."
Hän vaikeni hetkiseksi ja kaikki katsoivat häneen aivan kuin kysyen, mitä heidän tuli ajatella kaikesta tästä.
Sitten hän kysyi hiljaa kuten ennenkin: "Saako kuva, jonka kruunussa seisovat sellaiset sanat, kauempaa häväistä alttaria?"
"Ei saa!" huusivat pyhiinvaeltajat. Diamanten väki seisoi äänetönnä.
Pater Gondo otti kuvan käsiinsä ja kantoi sen suoraksi ojennetuin käsivarsin halki kirkon, ovea kohti.
Mutta kuinka hiljaa ja nöyrästi pater olikin puhunut, hänen silmänsä olivat koko ajan, ankaroina ja vangitsevina, katsoneet kansajoukkoon. Eikä siellä ollut ainoatakaan, joka ei olisi alistunut ja nöyrtynyt hänen tahtonsa voimasta. Jokainen oli tuntenut olevansa masentunut ja kykenemätönnä vapaasti ajattelemaan.
Kun pater Gondo tuli lähelle ovea, pysähtyi hän ja katsoi ympärilleen.
Vielä viimeinen vangitseva silmäys kulki yli kansajoukon.