"Se antoi minulle rohkeutta, Giannita, niin että tänään ajoin oikeuspalatsiin nähdäkseni isääni. Mutta hän ei kääntänyt silmiään minuun koko sinä aikana, jonka hän seisoi tuomariensa edessä.
"Pidin varani, silloin kun hänet vietiin pois, ja heittäysin eräässä kapeassa käytävässä hänen eteensä polvilleni. Giannita, hän antoi sotamiesten viedä minut syrjään sanomatta minulle sanaakaan.
"Näetkö nyt, Jumala vihaa minua. Kun kuulin sinun puhuvan eilisillasta kello neljästä, säikähdin. Kristuslapsi lähettää minulle uuden onnettomuuden, ajattelin. Se vihaa minua, joka olen pettänyt isäni."
Tämän sanottuaan hän viimeinkin vaikeni ja kuunteli henkeä pidättäen, mitä Giannita hänelle sanoisi.
Ja Giannita kertoi hänelle oman tarinansa.
"Oi, kuinka tämä on kummallista?" sanoi hän viimein. "Minä en ole käynyt Cataniassa kahteentoista vuoteen ja sitten saan tulla tänne aivan odottamatta. Enkä tiedä mistään mitään, mutta kohta kun astun jalkani kadulle, saan tietää sinun onnettomuutesi. Jumala on lähettänyt minulle käskyn, sanoin itsekseni. Hän on kutsunut minut tänne auttamaan kummisiskoani."
Signorina Palmerin silmät kääntyivät levottoman kysyvinä häneen. Nyt se tulisi se uusi isku. Hän kokosi kaikki voimansa kestääkseen sen.
"Mitä voisin nyt tehdä puolestasi, kummisisko?" sanoi Giannita. "Tiedätkö, mitä ajattelin kulkiessani kadulla? Kysyn häneltä, tahtooko hän lähteä Diamanteen, ajattelin. Siellä on muuan vanha talo, jossa saamme asua halvalla. Ja minä ompelisin ja neuloisin, jotta voisimme elättää itseämme. Kun olin kadulla, luulin, että se voisi käydä päinsä, mutta nyt ymmärrän, että se on mahdotonta, aivan mahdotonta. Sinä vaadit elämältä muuta, sinä, mutta sano sentään, voinko tehdä mitään hyväksesi! Älä sysää minua luotasi, sillä Jumala on minut lähettänyt."
Signorina kumartui Giannitaa kohti. "No?" sanoi hän tuskaisesti.
"Anna minun tehdä, mitä voin, puolestasi, sillä minä rakastan sinua", sanoi Giannita ja vaipui polvilleen ja laski kätensä kummisiskonsa vyötäreille.