Donna Elisa, jolla oli niin paljon työtä omassa puodissaan, ettei hän itse voinut tulla, lähetteli lakkaamatta vanhan Pacifican kysymään häneltä, mitä hän ajatteli kellonsoitosta. Ja kirkkoherrakin tuli hetkeksi puotiin ja sanoi kuten kaikki muutkin: "Oletteko koskaan kuullut tällaista hirmuista kellonsoittoa, don Ferrante?"
Ja don Ferrante olisi tahtonut tietää, tulivatko asianajaja ja don Matteo ja kaikki muut tosiaankin vain soimaamaan häntä siitä, että hän aikoi lähettää pois cavaliere Palmerin.
Veri alkoi jyskyttää ohimoissa. Huone pyöri välistä hänen silmissään. Ja yhtämittaa tuli aina joku kysymään: "Oletteko kuullut tällaista hirmuista kellonsoittoa?"
Mutta se, joka ei lainkaan tullut kysymään, oli donna Mikaela. Eihän hän voinut tulla, koskei hän tuntenut mitään pelkoa. Hän oli vain ihastunut ja ylpeä siitä, että nyt oli tullut se mahtava tunne, joka täyttäisi koko hänen elämänsä. "Saan elää suurta ja voimakasta elämää", sanoi hän. Ja häntä kauhistutti se, että hän tähän asti oli ollut vain lapsi.
Hänen piti matkustaa postivaunuissa, jotka kulkivat Diamanten läpi kello kymmenen illalla. Kun kello läheni neljää, ajatteli hän, että hänen nyt täytyi ilmoittaa asia isälleen ja ruveta panemaan kokoon hänen tavaroitaan.
Mutta ei tämäkään tuntunut hänestä vaikealta. Hänen isänsä tulisi pian perästä Argentiinaan. Hän pyytäisi häntä odottamaan kärsivällisesti muutamia kuukausia, kunnes he saisivat järjestykseen kodin, mihin kutsua hänet. Ja hän tiesi varmaan, että hänen isänsä kernaasti soisi hänen matkustavan pois don Ferranten luota.
Hän kulki suloisessa hurmauksessa. Ei ollut olemassa mitään, jota olisi voinut pitää hirmuisena. Ei ollut olemassa mitään häpeää, mitään vaaraa, ei, ei mitään.
Hän odotti vain saavansa kuulla postivaunujen ratinan.
Silloin hän kuuli ääniä portailta, jotka johtivat pihasta toiseen kerrokseen. Hän kuuli raskaitten jalkojen tömistävän. Hän näki ihmisten astuvan avoimessa pylväskäytävässä, joka kiersi ympäri talon ja jota täytyi kulkea, päästäkseen huoneisiin. Hän näki, että ne kantoivat keskellään jotain raskasta, mutta hän ei voinut saada selvää, mitä se oli, sillä väkeä oli niin paljon.
Kalpea asianajaja kulki etunenässä. Hän tuli kertomaan donna Mikaelalle, että don Ferrante oli ruvennut ajamaan Torinoa ulos puodista, mutta silloin Torino oli iskenyt häntä puukolla. Ei se ollut mitään vaarallista. Hänen haavansa oli jo sidottu ja paranisi neljässätoista päivässä.