Don Ferrante kannettiin nyt sisään, ja hänen katseensa harhaili ympäri huonetta, ei donna Mikaelaa, vaan cavaliere Palmeria etsien. Kun hän näki hänet, ilmoitti hän vaimolleen sanaakaan sanomatta, vain muutamalla käden liikkeellä, ettei cavaliere Palmerin koskaan tarvinnut lähteä hänen talostaan, ei koskaan, ei koskaan.
Silloin donna Mikaela painoi kädet silmilleen. Oi, mitä, hänen isänsä ei matkustaisikaan! Hän itsekin oli pelastettu. Ihmeen kautta hän oli saanut avun!
Oi, nyt hänen täytyi olla iloinen, olla tyytyväinen! Mutta hän ei ollut. Hän tunsi hirveintä tuskaa.
Hän ei päässytkään matkustamaan. Hänen isänsä saisi jäädä tänne, ja silloin pitäisi hänen olla uskollinen don Ferrantelle. Hän sai taistella ymmärtääkseen. Niin se oli. Hän ei voinut matkustaa.
Hän koetti selittää asiaa jollain toisella tavalla. Ehkäpä tämä oli väärä johtopäätös. Hän oli mennyt niin sekaisin. Ei, ei, niin se oli, hän ei voinut.
Häntä niin suunnattomasti väsytti. Hänhän oli matkustanut yhtä mittaa koko päivän. Hän oli ollut jo pitkän matkan päässä. Eikä hän nyt koskaan pääsisikään perille. Hän vaipui aivan lamaan. Hän oli huumauksissa ja voimatonna. Mitäpä hän muuta saattoi tehdä kuin levätä sen loppumattoman matkan jälkeen, jonka hän oli suorittanut. Mutta eipä hän kai saisi sitä koskaan loppuun suoritetuksi. Hän alkoi itkeä sitä, ettei milloinkaan pääsisi perille. Koko elämänsä hän saisi matkustaa ja matkustaa eikä koskaan perille pääsisi.
Kahdeksas luku.
KAKSI CANZONIA.
Seuraavana aamuna San Pasqualen kellojen soimisesta donna Elisa istui puodissaan ja laski rahoja. Edellisenä päivänä, kun kaikki ihmiset olivat olleet peloissaan, olivat tavarat menneet uskomattomalla vauhdilla kaupaksi, ja kun hän tänä aamuna oli astunut puotiin, oli hän ensin melkein säikähtänyt. Sillä koko puoti oli autio ja tyhjä, medaljongit olivat poissa, vahakynttilät olivat poissa ja samoin kaikki suuret rukousnauhakimput. Kaikki Gaetanon kauniit pyhimyskuvat oli otettu alas hyllyiltä ja myyty, ja donna Elisaa oikein suretti, kun hän ei enää nähnyt ympärillään suurta pyhien miesten ja naisten joukkoa.
Silloin hän veti auki rahalaatikon ja se oli niin täysi, että hän tuskin jaksoi vetää sen. Ja kun hän laski rahojansa, itki hän, aivan kuin ne kaikki olisivat olleet väärennettyjä. Sillä mitäpä hyödytti häntä kaikkien noitten likaisten liiranseteleitten ja noitten suurien pronssilanttien omistaminen, nyt kun hän oli kadottanut Gaetanon!