Donna Mikaela oli myöskin mukana, sillä don Ferrante ei uskaltanut ajaa yksinään. Hän ei olisi kernaasti lähtenyt, mutta silloin don Ferrante oli ruvennut itkemään ja huomauttanut, että hän meni naimisiin donna Mikaelan kanssa silloin, kun tämä oli halveksittu ja köyhä. Hänen ei pitänyt olla kiittämätön eikä unohtaa, mitä don Ferrante oli hänelle tehnyt, vaan lähteä mukaan. Miksei hän tahtonut ajaa niissä vaunuissa? Ne olivat komeimmat vanhat vaunut koko Sisiliassa.
"Mikset tahdo lähteä ajelemaan minun kanssani?" sanoi don Ferrante. "Muista, että minä olen ainoa, joka sinua rakastan! Etkö näe, ettei edes isäsi sinua rakasta? Älä ole kiittämätön!"
Tällä tavoin hän oli pakoittanut donna Mikaelan istumaan vierelleen juhlavaunuihin.
Mutta ei käynyt ollenkaan niin, kuin donna Mikaela oli odottanut. Ei kukaan nauranut. Naiset niiasivat ja miehet kumarsivat niin juhlallisesti, kuin vaunut olisivat olleet sata vuotta nuoremmat. Ja donna Mikaela ei voinut huomata hymyä yksissäkään kasvoissa.
Eikä koko Diamantessa olisikaan kukaan voinut nauraa. Sillä tiedettiin kyllä, minkälainen donna Mikaelan ja don Ferranten suhde oli. Tiedettiin, kuinka don Ferrante rakasti häntä ja kuinka hän itki, kun donna Mikaela hetkeksikään hänet jätti. Tiedettiin myöskin, että hän kiusasi vaimoaan mustasukkaisuudella, polki mäsäksi hänen hattunsa, jos ne sopivat hänelle eikä koskaan antanut hänelle rahoja uusien pukujen ostamiseen, ettei vain kukaan muu huomaisi hänen kauneuttaan ja pääsisi rakastumaan häneen. Mutta siitä huolimatta hän sanoi vaimolleen, että tämä oli niin ruma, ettei kukaan jaksaisi katsoa häntä kasvoihin. Ja kun kaikki tämä tiedettiin Diamantessa, ei ketään naurattanut. Kuinka saattaisi nauraa donna Mikaelalle, kun hän istui lepertelemässä sairaan miehen kanssa! Diamanten asukkaat olivat hurskaita kristityitä eikä mitään raakalaisia.
Niin kulkivat juhlavaunut haalistuneessa loistossaan Diamanten corsoa edestakaisin kello viiden ja kuuden välillä. Ja ne saivat Diamantessa kulkea aivan yksinään, sillä siellä ei ollut ainoitakaan muita ylhäisiä vaunuja, mutta tiedettiinhän, että samaan aikaan kaikki ajoneuvot Roomassa kulkivat Monte Pinciolle ja Neapelissa Villa Nationaleen ja Florensissa Cascineille ja Palermossa La Favoritaan.
Mutta kun vaunut kolmatta kertaa lähestyivät Porta Etneaa, kuului sen toiselta puolen iloinen torventörähdys.
Ja portista vierivät sisään suuret, korkeat, englantilaismalliset metsästysvaunut.
Kyllä kai nekin olivat vanhanaikaiset. Postimiehellä, joka ratsasti oikeanpuoleista etuhevosta, oli nahkahousut ja kankipalmikkoinen tekotukka. Koko ajopelit muistuttivat vanhoja postivaunuja, joissa matkustajain osasto on kuskinistuimen takana ja joissa on korkea, kapea katto ja siellä istuimia.
Mutta kaikki oli uutta, hevoset kauniita ja vahvoja eläimiä, vaunut ja silat loistivat, ja ajelijoina oli muutamia catanialaisia nuoria herroja ja naisia, jotka olivat tekemässä retkeä Etnalle.