Gaetanon valtasi riemu. Hän uskoi taas aatteeseensa. Donna Mikaelankin hän tahtoi voittaa. Naiset eivät ole koskaan kieltäytyneet kuulumasta voittajalle.
Molemmat kiiruhtivat sanaakaan sanomatta puutarhan läpi portille. Siellä Gaetano alkoi huutaa ja kirota. Hän ei päässyt ulos. Ei ollut avainta. Hän oli suljettuna puutarhaan.
Hän katsahti ympärilleen. Kolmella sivulla korkea muuri, neljännellä äkkisyvyys. Ei mitään pääsyä. Mutta kaupungista kuului hirvittävä melu. Kansajoukot syöksyivät edestakaisin, laukaukset ja huudot viilsivät ilmaa. Kiljuntana kaikui: "Eläköön vapaus, eläköön sosialismi!" Gaetano ryntäsi porttia vastaan. Hän melkein ulvoi hänkin. Hän oli vanki. Hän ei päässyt mukaan.
Donna Mikaela riensi hänen luokseen niin nopeasti kuin voi. Nyt, kun hän oli kuullut Gaetanon puhuvan, ei hän ajatellutkaan pidättää häntä.
"Odottakaa, odottakaa!" sanoi hän. "Minä olen ottanut avaimen."
"Te, te!"
"Minä otin sen, kun tulin. Päähäni pisti, että voisin sulkea teidät tänne, jos aikoisitte nostaa kapinan tänä yönä. Tahdoin pelastaa teidät."
"Mitä hulluuksia!" sanoi hän ja tempasi avaimen.
Avaimenreikää etsiessään hän sai vielä aikaa sanoa jotain.
"Miksette tahdo pelastaa minua nyt?"