Matkalla hän on katsellut laskeutuvaa aurinkoa. Se vaipui alas pilvettömältä taivaalta eikä jättänyt mennessään kultareunoja hattaroihin. Harmaankelmeä hämärä, kylmien myrskypuuskien halkoma, himmensi maan.
Nuori kreivitär katseli, miten päivä ja yö keskenään taistelivat ja miten pelko valtasi kaiken elollisen tuota mahtavain taisteloa katsellessaan. Hevoset leiskoivat nopeammin viimeistä kuormaansa joutuakseen pian suojaan. Hirrenhakkaajat kiiruhtivat kotiin metsästä, piiat karjakartanoista. Pedot ulvoivat metsänrinnassa. Päivä, ihmisten lemmikki, joutui tappiolle.
Valo sammui, värit vaalenivat. Kylmää ja rumaa oli kaikki mitä hän näki. Mitä hän oli toivonut, mitä rakastanut, mitä tehnyt, kaikki näytti hänestä verhoutuvan harmaaseen hämärän huntuun. Se oli väsymyksen, tappion, voimattomuuden hetki hänelle niinkuin koko luonnolle.
Hän ajatteli, että hänen oma sydämensä, joka nyt räiskyvässä riemussaan verhosi elämän purppuralla ja kullalla, ehkä kerran kadottaa voimansa eikä jaksa enää valaista hänen maailmaansa.
"Oi, avuttomuus, oman sydämeni voimattomuus!" sanoi hän itsekseen. "Tukahduttavan harmaan hämärän jumalatar, kerran olet sinä sieluni valtiatar. Silloin näen elämän rumana ja harmaana, jollaista se kenties onkin, silloin tukkani valkenee, selkäni koukistuu, aivoni lamautuvat."
Samassa kiepahti reki nimismiehen pihaan, ja kun nuori kreivitär juuri nosti silmänsä, sattui hänen katseensa sivurakennuksen rautaristikkoiseen ikkunaan, ja hän näki sen takana tuimat ihmiskasvot.
Ne olivat Ekebyn majurinrouvan kasvot, ja nuori kreivitär tunsi, että nyt oli hänen iltainen ilonsa turmeltu.
Käyhän hyvin laatuun olla iloinen, kun ei surua näe, vaan kuulee vain siitä puhuttavan kuin muukalaisesta vieraalla maalla. Pahempi on säilyttää sydämensä iloa seistessään silmätysten yömustan, tuimasti tuijottavan tuskan kanssa.
Kreivitär tietää kyllä, että nimismies Scharling on pannut majurinrouvan putkaan ja että tämä joutuu tutkittavaksi niiden väkivaltaisuuksien tähden, jotka hän sai aikaan Ekebyssä sinä yönä, jolloin ne suuret tanssiaiset olivat. Mutta hän ei juuri ajatellut, että majurinrouvaa pidettäisiin nimismiehen talossa ja niin lähellä tanssisalia, että sieltä saattoi silmäillä hänen huoneeseensa; niin lähellä, että hän varmaan kuuli tanssimusiikin ja iloisen hälinän. Ja nyt ryöstää majurinrouvan ajatteleminen kreivittäreltä kaiken ilon.
Nuori kreivitär tanssii kyllä sekä valssit että katrillit. Hän liehuu kyllä sekä menuetissa että angleesissa, mutta jokaisen tanssin loputtua hänen täytyy hiipiä ikkunaan katselemaan pihan toiseen laitaan, sivurakennukseen. Kynttilä palaa majurinrouvan ikkunassa, ja kreivitär näkee tämän käyskentelevän edestakaisin huoneessa. Hän ei näytä lepäävän hetkeäkään, vaan kävelee lakkaamatta.