Hän oli tullut kyläilylle Munkerudin laamannin luo joku vuosi sitten. Ratsain hän oli tullut, hänellä oli ollut korkea hattu, keltaiset housut ja välkkyvät saappaat ja niin oli istunut jäykkänä ja uljaana satulassa. Tulo onnistui kyllä. Mutta kun hänen piti lähteä talosta, sattui, että koivukäytävässä oksa pyyhkäisi häneltä hatun päästä. Hän laskeutui maahan, otti hattunsa ja ratsasti taas saman oksan alitse. Taas pyyhkäisi oksa hatun pois. Temppu uudistui neljä kertaa.
Laamanni tuli viimein hänen luokseen ja sanoi: "Eikö veli ensi kerralla voisi ratsastaa oksan ohitse?"
Viidennellä kerralla hän pääsikin onnellisesti oksan ohi.
Mutta asia oli kuitenkin niin, että nuori kreivitär hänen ukon-päästään huolimatta piti hänestä. Eihän neito tiennyt nähdessään hänet Roomassa, että häntä kotimaassa ympäröi moinen tuhmuuden marttyyrikunnia. Siellä oli kreivissä ollut ikäänkuin nuoruudenloistetta, ja he olivat yhtyneet toisiinsa kovin romanttisissa oloissa. Tarvitsipa vain kuulla kreivittären kertovan, miten Henrik-kreivin oli täytynyt hänet ryöstää. Munkit ja kardinaalit olivat vihastuneet kauheasti siitä, että kreivitär aikoi luopua äitinsä uskosta, johon oli ennen kuulunut, ja kääntyä protestantiksi. Koko roskaväki oli kuohuksissaan. Tytön isän palatsia piiritettiin. Roistot ajelivat Henrikiä. Äiti ja sisar rukoilivat häntä luopumaan avioaikeistaan. Mutta hänen isänsä raivostui siitä, että italialainen roskajoukko muka aikoi estää häntä antamasta tytärtään kenelle hän tahtoi. Isä käski Henrik-kreivin ryöstämään tyttären. Ja niinpä he, kun oli mahdoton vihkiä heitä kotona väen huomaamatta, niinpä hän ja Henrik hiipivät takakatuja ja kaikkia mahdollisia pimeitä teitä Ruotsin konsulinvirastoon. Ja kun kreivitär siellä oli luopunut katolilaisuudestaan ja tullut protestantiksi, vihittiin heidät tuossa tuokiossa ja lähetettiin kiitävissä matkavaunuissa pohjoiseen. "Siinä ei jouduttu kuuluttamaan eikä muuta, näettekös. Se oli aivan mahdotonta", on nuoren kreivittären tapana sanoa. "Ja olihan tietenkin synkkää, että meidät vihittiin konsulinvirastossa eikä siellä kauniissa kirkossa, mutta muuten olisi Henrik jäänyt ilman minua. Siellä ovat kaikki niin kiivaita, sekä isä että äiti, ja kardinaalit ja munkit, kaikki ovat kiivaita. Siksi sen täytyi käydä niin kovin salaisesti, ja jos väki olisi nähnyt meidän hiipivän kadulle kotoamme, se olisi varmaan tappanut meidät kummatkin — pelastaakseen minun sieluni. Henrik oli tietysti jo kadotettu."
Mutta nuori kreivitär pitää miehestään yhä vielä, heidän tultuaan Borgiin ja rauhallisempaan elämään. Hän rakastaa hänessä vanhan nimen loistoa ja mainehikkaita esi-isiä. Hänestä on suloista nähdä oman läsnäolonsa pehmittävän kreivin synnynnäistä jäykkyyttä ja kuulla, miten kreivin ääni lämpenee heidän puhellessaan keskenään. Ja sitä paitsi kreivi pitää hänestä ja hemmottelee häntä, ja onhan hän nyt kerran naimisissa hänen kanssaan. Nuori kreivitär ei juuri voi ajatellakaan, ettei nainen rakastaisi miestään.
Jollakin tavalla kreivi vastaa myöskin hänen miehuuden ihannettaan. Hän on rehellinen ja totuutta rakastava. Hän ei ole koskaan syönyt sanaansa. Kreivittärestä hän on todellinen ylimys.
* * * * *
Maaliskuun kahdeksantena viettää nimismies Scharling syntymäpäiviään, ja silloin nousee väkeä Brobyn ylämäkeä. Ihmisiä idästä ja lännestä, tuttuja ja tuntemattomia, kutsuttuja ja kuokkavieraita tulee tavallisesti silloin nimismiehen taloon. Kaikki ovat tervetulleita. Kaikille on kylliksi ruokaa ja juomaa, ja tanssisalissa on tilaa seitsemän pitäjän tanssihaluisille.
Nuori kreivitär tulee myös, niinkuin hän tulee kaikkialle, missä tanssia ja huvia voi odottaa.
Mutta nuori kreivitär ei tullessaan ole iloinen. Hän ikäänkuin aavistaa, että nyt on hänen vuoronsa tempautua seikkailujen hurjaan ajojahtiin.