"Mutta minä tahtoisin tehdä jotain teidän hyväksenne, majurinrouva."
"Lapseni", sanoo majurinrouva juhlallisesti, "Ekebyssä asui vanha nainen, jolla oli taivaan tuuletkin vankinaan. Nyt hän on itse vankina, ja tuulet irrallaan. Onko ihme, että myrsky maassa mylvii?
"Minä, joka olen vanha, näin sen jo ennen. Tunsin sen. Tiedän, että Jumalan jyrisevä myrsky tulee päällemme. Milloin se suhisee suurissa valtakunnissa, milloin viuhuu pienten syrjäisten yhteiskuntain kimpussa. Jumalan myrsky ei unohda ketään. Se kohtaa niin suuria kuin pieniä. On komeaa, tuo Jumalan myrskyn tulo.
"Jumalan myrsky, sinä siunattu Herran ilma, puhalla maassa! Äänet ilmassa, äänet maassa, kaikukaa ja kauhistakaa! Tehkää Jumalan myrsky jyriseväksi! Tehkää Jumalan myrsky hirvittäväksi! Kiitäkööt myrskynpuuskat maassa, syöksykööt horjuviin seiniin, murtakoot lukot, jotka ovat ruostuneet, ja huoneet, jotka kallistuvat kaatuakseen.
"Kauhu on täyttävä maan. Pienet linnunpesät putoavat oksainsa varasta puista maahan. Haukanpesä honganlatvasta putoaa suurella pauhulla alas, ja huuhkajankin pesään, vuorenrotkoon, sähisee tuuli lohikäärmeenkielin.
"Me luulimme, että meillä on kaikki hyvin täällä; mutta niin ei ollut. Jumalan myrskyä tarvitaan. Minä ymmärrän sen enkä valita. Tahtoisin vain mennä äitini luo."
Hän painuu yht'äkkiä kyyryyn.
"Mene nyt, nuori nainen", hän sanoo. "Minulla ei ole enää aikaa. Minun täytyy lähteä. Menkää nyt ja varokaa niitä, jotka ratsastavat myrskypilvillä!"
Ja sitten hän alkaa taas vaelluksensa. Piirteet höltyvät, katse kääntyy sisäänpäin. Kreivittären ja rouva Scharlingin täytyy jättää hänet.
Heti kun he ehtivät takaisin tanssijain joukkoon, menee nuori kreivitär
Gösta Berlingin luo.