"Mutta Henrik, sinunhan pitäisi minua puolustaa."
Gösta Berling huomasi, mihin nyt jouduttiin, nyt kun oli myöhäistä. Hän ei todellakaan tiennyt, mitä hänen piti tehdä. Hän toivoi kreivittärelle pelkkää hyvää. Mutta hän ei uskaltanut heittäytyä miehen ja vaimon väliin.
"Missä on Gösta Berling?" kysyi kreivi.
"Tässä", sanoi Gösta. Ja hän teki surkean yrityksen kääntääkseen asian leikiksi. "Kreivi varmaankin piti puhetta, mutta minä nukahdin. Mitä kreivi sanoo siitä, jos me nyt lähdemme kotiin ja laskemme teidät nukkumaan?"
"Gösta Berling, koska kreivittäreni on kieltäytynyt tanssimasta sinun kanssasi, käsken häntä suutelemaan sinun kättäsi ja pyytämään sinulta anteeksi."
"Rakas Henrik-kreivi", sanoo Gösta hymyillen, "se ei tosiaan ole käsi, jota nuoren naisen sopii suudella. Eilen se oli punainen ammutun hirven verestä, viime yönä musta tappelusta hiilenpolttajan kanssa. Kreivi on langettanut jalon ja ylevän tuomion. Siinä tarpeeksi hyvitystä. Tule, Beerencreutz!"
Kreivi asettui hänen eteensä.
"Älä mene", hän sanoi. "Minun vaimoni on toteltava minua. Tahdon, että kreivittäreni oppii tuntemaan, mihin omavaltainen menettely johtaa."
Gösta pysähtyi neuvottomana. Kreivitär seisoi kalpeana, mutta ei liikahtanut.
"Tule", sanoi kreivi.