Mutta tämä on lapsellista. On sielunkidutuksia, jotka voittavat ruumiin tuskat. Märta-kreivitär kutsuu vieraita ja antaa talon rouvan itsensä palvella heitä omassa pöydässään.
Katso, se on katujan suuri päivä. Vieraat ihmiset saavat nähdä hänet hänen alennuksessaan. He saavat nähdä, ettei hän enää ole ansiokas istumaan miehensä pöydässä. Oi, miten ilkkuvina heidän kylmät katseensa suuntautuvat häneen.
Pahempaa, kolminkerroin pahempaa tuleekin. Ei silmäyskään kohtaa hänen katsettaan. Kaikki istuvat pöydässä ääneti ja kuin lamassa, miehet ja naiset yhtä alakuloisina.
Mutta hän kokoo tämän kaiken hehkuviksi hiiliksi päänsä päälle. Onko hänen syntinsä siis niin kauhea? Joko hänen läsnäolonsakin on häpeällistä?
Sitten tulee kiusaus. Katso: Anna Stjärnhök, joka on ollut hänen ystävänsä, ja Munkerudin laamanni, Annan vierustoveri, tarttuvat häneen kun hän tulee, tempaavat häneltä paistivadin, lykkäävät esille tuolin eivätkä tahdo antaa hänen paeta.
"Istu tuohon, lapsi, istu tuohon", sanoo laamanni. "Ethän sinä ole mitään pahaa tehnyt."
Ja yhdestä suusta selittävät nyt kaikki päivällisvieraat, että jos hän ei istu pöytään, on heidän kaikkien poistuttava. He eivät ole mitään pyövelin renkejä. He eivät aja Märta Dohnan asioita. He eivät anna pettää itseään niin helposti kuin pässinpäät kreivit.
"Voi, te hyvät herrat! Voi, rakkaat ystävät. Älkää olko niin laupiaita! Te pakotatte minut julistamaan itse syntiäni. On eräs, jota minä olen pitänyt hyvin rakkaana."
"Lapsi, sinä et tiedä mitä synti on. Et ymmärrä, kuinka viaton olet. Eihän Gösta Berling edes tiennyt, että sinä rakastit häntä. Ota jälleen emännän asemasi! Ethän ole mitään pahaa tehnyt."
He rohkaisevat hänet hetkiseksi ja ovat itsekin iloisia kuin lapset.
Nauru ja ilo kaikuu pöydässä.