Nuo tuliset, nuo herkät ihmiset, he ovat niin hyviä; mutta kumminkin on kiusaaja heidät lähettänyt. He tahtovat uskotella hänelle, että hän on marttyyri, ja ilkkuvat suoraan kreivitär Märtalle kuin tämä olisi noita-akka. Mutta he eivät ymmärrä asiaa. Eivät he tiedä, miten sielu ikävöi puhtautta, eivät, miten sydän pakottaa katujaa heittäytymään alttiiksi tien kiville ja auringon paahteelle.
Joskus panee kreivitär Märta hänet istumaan päivät pitkät paikalleen tikkauspuiden ääreen ja kertoo hänelle loputtomia juttuja Gösta Berlingistä, papista ja seikkailijasta. Jos hänen muistinsa ei riitä, hän sepittää itse lisää, kunhan vain Göstan nimi kaiket päivät kaikuu kreivittären korvissa. Sitä Elisabet pelkää enin. Sellaisina päivinä hän huomaa, ettei hänen katumuksestaan tule koskaan loppua. Hänen rakkautensa ei tahdo kuolla. Hän uskoo kuolevansa itse sitä ennen. Hänen ruumiinsa voimat alkavat pettää. Hän on usein hyvin sairas.
"Mutta missä viipyy nyt tuo sinun sankarisi?" kysyy kreivitär pilkallisesti. "Päivä päivältä olen odottanut häntä kavaljeerikaartin etunenässä. Miksi hän ei hyökkää Borgiin, aseta sinua valtaistuimelle ja heitä minua ja miestäsi kahleissa tyrmään? Onko sinut jo unohdettu?"
Elisabet tahtoisi melkein puolustaa Göstaa ja sanoa, että hän itse on kieltänyt Göstaa häntä mitenkään auttamasta. Mutta ei, paras on vaieta, vaieta ja kärsiä.
Kiihtymyksen tuli kuluttaa häntä päivä päivältä. Hänessä on kuumetta ja hän on niin väsynyt, että tuskin pysyy jaloillaan. Hän haluaa vain kuolla. Elämän väkevät voimat on masennettu. Rakkaus ja ilo eivät tohdi liikahtaa. Hän ei pelkää enää laisinkaan kärsimystä.
* * * * *
Näyttää kuin hänen miehensä ei tietäisi enää, että häntä on olemassakaan. Kreivi istuu melkein kaiket päivät huoneessaan lukon takana ja tutkii epäselviä käsikirjoituksia ja vanhoja tuhruisia teelmiä.
Hän lukee aateliskirjoja, pergamentteja, joissa riippuu Svean riikin sinetti, suuri ja muhkea; se on painettu punaiseen vahaan ja sitä on säilytettävä sorvatussa puurasiassa. Hän tarkastelee vanhoja vaakunamerkkejä, liljoja valkealla pohjalla ja aarnikotkia sinisellä. Sellaiset asiat hän ymmärtää ja ne hän tulkitsee helposti. Ja hän lukee yhä uudestaan vanhat hautapuheet ja henkilökuvaukset jaloista Dohnan kreiveistä; heidän ansioitaan verrataan Israelin sankarien ja Hellaan jumalien tekoihin.
Kas, tuollaiset vanhat jutut ovat aina ilahduttaneet häntä. Mutta nuorta vaimoaan ei hän enää huoli ajatella.
Kreivitär Märta on virkkanut sanan, joka tappoi kaiken rakkauden hänessä: "Hän otti sinut rahojesi vuoksi." Sellaista ei toki kukaan mies kärsi kuulla. Se sammuttaa kaiken rakkauden. Nyt hänestä oli samantekevää, miten nuoren naisen kävi: jos hänen äitinsä saisi hänet takaisin velvollisuuden tielle, niin hyvä olisi. Kreivi Henrik ihaili äitiään suuresti.