Ah toukokuu, sinä rakas, valoisa kuu, oletko milloinkaan katsellut lasta, joka istuu äitinsä polvella kuunnellen satuja? Kuullessaan kerrottavan julmista jättiläisistä ja kauniiden prinsessain katkerista kärsimyksistä se pitää päätään koholla ja silmänsä auki; mutta jos äiti alkaa puhua onnesta ja auringonpaisteesta, sulkee pienokainen silmänsä ja uinahtaa hiljaa uneen, painaen päänsä äidin rinnalle.
Katsos, sinä kaunis kuu, sellainen lapsi olen minäkin. Kuunnelkoot muut tarinaa kukista ja auringonpaisteesta; mutta itselleni minä valitsen synkeät yöt, jotka ovat täynnä näkyjä ja seikkailuja, itselleni kovat kohtalot, harhautuneiden sydänten surunraskaat kärsimykset.
Neljäs luku
EKEBYN RAUTA
Oli kevät, ja kaikkien Vermlannin tehtaiden rauta piti lähetettämän
Göteborgiin.
Mutta Ekebyssä ei ollut rautaa lähetettäväksi. Syksyllä oli tuon tuostakin vaivannut veden puute, keväällä olivat kavaljeerit isäntinä.
Heidän aikanaan kuohui voimakas, kirpeä olut pitkin Björksjön koskea alas harmaakivisiä portaita, ja Lövenin pitkä järvi oli täynnä — ei vettä, vaan viinaa. Heidän aikanaan ei suinkaan pantu takkirautaa ahjoon, vaan sepät seisoivat paitahihasillaan, puukengät jalassa, roihujen ääressä ja kääntelivät pitkissä vartaissa suunnattomia paisteja, ja oppipojat pitelivät täytettyjä salvukukkoja pitkillä pihdeillä tulenhehkussa. Siihen aikaan tanssia huristettiin pitkin tehtaan mäkiä. Silloin maattiin höyläpenkeillä ja lyötiin alasimella korttia. Niinä päivinä ei suinkaan taottu rautaa.
Mutta kevät tuli, ja tukkukaupan konttorissa Göteborgissa alettiin odottaa Ekebyn rautaa. Käänneltiin ja katseltiin sopimuksia, majurin ja majurinrouvan kanssa tehtyjä, joissa puhuttiin monen sadan kippunnan toimittamisesta.
Mutta mitä huolivat kavaljeerit majurinrouvan sopimuksista? Heille riitti ilo ja viulunvingunta ja ruokakestit. He pitivät huolen siitä, että tanssi leiskui tehtaan mäillä.
Rautaa tuli Stömnestä, rautaa Söljestä. Kymsbergin rauta hommautui erämaiden halki Venernin rannalle.