Nyt aikovat kavaljeerit irroittaa köydet ja he tarttuvat pitkiin kekseihin, työntääkseen proomut virran uomaan, mutta silloin Lövenborg huutaa:
"Seis, sanon minä, seis, Jumalan tähden!" He arvaavat kyllä, että hän alkaa hassahdella, kun tuntee proomun heiluvan allaan, mutta he laskevat kuitenkin heti kohotetut keksinsä.
Ja hän, joka näkee, että joki vaanii saalista ja joku varmaan tulee ja syöksyy siihen, viittaa varoittavin elein ylös tielle, aivan kuin nähden jonkun sieltä tulevan.
Jokainen kyllä tietää, että elämä kernaasti järjestää merkillisiä sattumia. Ken vielä voi kummastua, kummastukoon sitä, että kavaljeerit olivat proomuineen Klara-joen laattapaikalla nyt juuri, sen yön jälkeisenä aamuna, jolloin kreivitär Elisabet oli lähtenyt vaeltamaan itään päin. Mutta varmaan olisi ollut vielä kummallisempaa, ellei tuo nainen olisi saanut hädässään apua. Nyt sattui niin, että hän, kuljettuaan koko yön, tuli lautalle johtavalle tielle juuri sillä hetkellä, jolloin kavaljeerit aikoivat lähteä proomuineen; ja he jäivät seisomaan ja katselemaan häntä, kun hän puheli lauttamiehen kanssa tämän irroittaessa venettään. Hän oli talonpoikaisen piian vaatteissa, joten kavaljeerit eivät aavistaneet, kuka hän oli. Mutta he seisoivat kuitenkin ja tuijottivat häneen, sillä hänessä oli jotakin tuttua. Kun hän nyt seisoi siinä ja puheli lauttamiehen kanssa, näkyi maantiellä tomupilvi ja tomupilvestä vilahtelivat suuret, keltaiset vaunut. Nainen tiesi, että ne olivat Borgin vaunut, että oltiin etsimässä häntä ja että hänet nyt keksittäisiin. Hän tiesi, ettei hänen enää maksanut ajatella pakoa lauttamiehen veneellä, ja ainoa piilopaikka hänen nähdäkseen oli kavaljeerien proomut. Hän juoksi niitä kohti katsomatta mitä väkeä niissä oli. Ja hyvä olikin, ettei hän sitä nähnyt, sillä muuten hän olisi mieluummin heittäytynyt hevosen jalkoihin kuin paennut sinne.
Kun hän pääsi alukseen, hän huusi vain: "Piilottakaa minut, piilottakaa minut!" Sitten hän kompastui ja kaatui rautalastille. Mutta kavaljeerit pyysivät häntä rauhoittumaan. He työnsivät nopeasti proomunsa maasta, niin että se pääsi virranuomaan ja läksi liukumaan Karlstadia kohti juuri kun vaunut saapuivat lauttauspaikalle.
Vaunuissa istuivat Henrik-kreivi ja Märta-kreivitär. Nyt juoksi kreivi kyselemään lauttamieheltä, oliko mies nähnyt hänen kreivitärtään. Mutta koska Henrik-kreivi oli hieman nolostunut siitä, että piti tiedustella karannutta vaimoa, toimitti hän vain:
"Minne se lie joutunut!"
"Vai niin", sanoi lauttamies.
"Minne lie joutunut. Minä kysyn, oletteko te nähnyt mitään?"
"Mitä te kyselette?"