"Jaa, se ei kuulu tähän, mutta se on vain poissa. Kysyn, oletteko lautannut yhtä joen yli tänä päivänä?"
Sillä tavalla hän ei kumminkaan saanut tietää mitään, ja Märta-kreivittären täytyi itsensä puhutella miestä. Tuokiossa hän sai kuulla, että etsitty piili noissa hitaasti etenevissä proomuissa.
"Mitä väkeä niissä proomuissa on?"
"Oo, ne on ne kavaljeerit, kuten täällä on tapana sanoa."
"Ah", sanoo kreivitär. "Sitten on vaimosi hyvässä tallessa, Henrik. Nyt voimme kääntyä heti kotiin."
* * * * *
Jokea liukuvalla proomulla ei suinkaan vallinnut sellainen ilo kuin kreivitär Märta luuli. Niin kauan kuin keltaiset vaunut olivat näkyvissä, kyyrötti kauhistunut nuori nainen liikkumatta ja sanaakaan sanomatta kuormalla. Hän vain tuijotti rannalle.
Oletettavasti hän tunsi kavaljeerit vasta nähtyään keltaisten vaunujen poistuvan. Hän hypähti seisoalleen. Näytti kuin hän aikoisi juosta pakoon, mutta seisojat hillitsivät häntä, ja niinpä hän vaipui hiljaa uikutellen kuormalle.
Ja kavaljeerit eivät uskaltaneet puhua eivätkä kysellä. Hän näytti olevan aivan mielipuolisuuden partaalla.
Suruttomien aivoja alkoi totisesti painaa edesvastuun tunto. Tämä rauta: sekin oli raskas taakka tottumattomien hartioilla, ja nyt piti heidän vielä hoidella nuorta jalosyntyistä naista, joka oli karannut miehensä luota.