Bron suuressa pappilassa tyhjennetään sisähuoneet, tyhjennetään keittiö, tyhjennetään ruokasäiliö. Bron suuressa pappilassa lastataan työrattaat ja ajetaan kappalaisen taloon. Kun rovasti tulee rippikoulusta kotiin, hän saa kuljeksia tyhjissä huoneissa, raottaa keittiönovea ja kysyä päivällistään eikä löydä sieltä ketään. Ei päivällistä, ei ruustinnaa, ei piikoja! Minkäs sille voi! Eros kun tahtoi, Eros, tuo kaikkivaltias.
Sitten lähempänä iltaa nousevat ne raskaat vaunut ratisten Brobyn mäkiä. Ja pieni neiti istuu ja pelkää: eiköhän häntä taas tapaa huono onni, pääseekö hän nyt todellakin kohtaamaan elämänsä ainoata iloa?
Sitten pyörähtävät vaunut pappilaan, mutta porttiholvissa ne pysähtyvät. Suuret vaunut ovat liian leveät, porttiholvi liian kapea. Kuski läiskäyttää piiskallaan, hevoset hypähtävät, lakeija noituu, mutta vaunujen takapyörät ovat auttamattomasti takerruksissa. Kreivintytär ei voi päästä rakastettunsa pihaan.
Mutta tuolta tulee joku, sieltä tulee hän. Hän nostaa kreivintyttären vaunuista, hän kantaa hänet käsillään, joiden voima on murtumaton; häntä painetaan yhtä lämpimään syleilyyn kuin ennen, neljäkymmentä vuotta sitten. Neiti katsoo silmiin, jotka loistavat niinkuin ne loistivat silloin, jolloin ne olivat nähneet ainoastaan viisikolmatta kevättään.
Neidin valtaa tunteiden myrsky, lämpimämpi kuin milloinkaan ennen. Hän muistaa, että tuo toinen kantoi hänet kerran ylös pengermän portaita. Hän, joka jo uskoi rakkautensa eläneen kaikki nämä vuodet, hän oli kumminkin unohtanut, miltä tuntui olla suljettuna vahvoihin käsivarsiin, katsella nuoriin, loistaviin silmiin.
Hän ei näe, että pappi on vanha. Hän näkee vain silmät, silmät.
Hän ei näe mustia lattioita, homeenvihreitä laipioita, hän näkee vain hänen loistavat silmänsä. Brobyn pappi on komea mies, kaunis herra sillä hetkellä. Hän tulee kauniiksi kun hän vain morsiameensa katsahtaa.
Hän kuuntelee papin ääntä, hänen kirkasta, vahvaa ääntään, se hyväilee ja kaikuu. Niin puhuu pappi vain hänelle. Miksi tarvitsi pappi rovastin huonekaluja tyhjiin huoneihinsa, miksi ruokaa, miksi palvelijoita? Vanha neiti olisi tuskin kaivannut sellaista. Hän kuuntelee papin ääntä ja katselee hänen silmiään.
Koskaan, koskaan ennen ei nainen ole ollut niin onnellinen.
Kuinka sirosti pappi kumartaa, sirosti ja ylpeästi, ikäänkuin hän olisi ruhtinatar ja pappi hellitty suosikki! Pappi käyttää hänelle puhuessaan vanhojen monia korulauselmia. Nainen vain hymyilee ja on onnellinen.