Illalla tarjoaa pappi hänelle käsivartensa ja he kävelevät kahden hänen vanhassa, rappeutuneessa puutarhassaan. Neiti ei näe mitään rumaa, mitään laiminlyötyä. Rumiksi versoneet pensaat muuttuvat leikatuiksi aitauksiksi, rikkaruoho laskeutuu tasaiseksi, loistavaksi matoksi, pitkät käytävät varjostavat niitä, ja tumman vihreyden syvänteistä loistavat valkeat kuvapatsaat, nuoruuden, uskon, toivon, rakkauden kuvat.
Hän tietää papin olleen naimisissa, mutta hän ei sitä muista. Kuinka muistaisi hän mitään sellaista! Hänhän on kahdenkymmenen iässä, pappi viidenkolmatta. Niin, pappi on varmaankin vain viidenkolmatta, nuori, hehkuva, voimaa uhkuva. Onko se hän, josta tulee ahne Brobyn pappi, hän, tuo hymyilevä nuorukainen! Joskus suhahtaa papin korviin sanoma kaameista kohtaloista.
Mutta köyhien vaikerrusta, petettyjen kirouksia, halveksinnan pilkkapuheita, häväistyslauluja, ivaa, siitä hän ei vielä tiedä mitään. Hänen sydämensä palaa ainoastaan puhdasta ja viatonta rakkautta. Ei ole tuo ylpeä nuorukainen koskaan rakastava kultaa niin, että matelee sen vuoksi alhaisimmassa liassa, kerjää sitä matkustavilta, kärsii nöyryytystä, kärsii pilkkaa, kärsii vilua, kärsii nälkää saadakseen vain sitä. Hänkö pitää lastaan nälässä, kiduttaa vaimoaan saman kurjan kullan vuoksi! Se on mahdotonta. Sellainen hän ei voi olla. Hän on hyvä ihminen, kuten kaikki muutkin. Hän ei ole mikään peto.
Ei kulje hänen nuoruutensa rakastettu halveksitun raukan rinnalla, joka on arvoton siihen toimeen, jonka on rohjennut ottaa! Niin hän ei tee.
Oi Eros, kaikkivaltias jumala, ei tänä iltana! Tänä iltana ei hän ole
Brobyn pappi, ei myös seuraavana päivänä eikä ylihuomennakaan.
Kolmantena huomenna matkustaa kreivintytär pois. Portti on laajennettu. Vaunut vierivät Brobyn alamäkeä niin nopsasti kuin kyllikseen levänneet hevoset jaksavat juosta.
Sellainen unelma, sellainen ihana unelma! Ei ainoatakaan pilveä niinä kolmena päivänä!
Kreivitär matkasi hymyillen kotiinsa, linnaansa ja muistoihinsa. Hän ei kuullut koskaan enää papin nimeä mainittavan, hän ei koskaan hänestä kysellyt. Hän tahtoi vain uneksia tätä unelmaa niin kauan kuin eli.
Brobyn pappi istui kolkossa kodissaan ja itki epätoivoisesti. Nainen oli tehnyt hänet nuoreksi. Pitikö hänen taas tulla vanhaksi? Pitikö pahanhengen taas palata ja tehdä hänet halveksittavaksi, yhtä halveksittavaksi kuin ennenkin?
Kymmenes luku