"Huuti, lurjus!" huusi kapteeni Lennart. "Luuletko sinä, etten minä tiedä, ettei suinkaan meidän Herramme pelastanut sinua pyövelin pölkyltä?"
Toiset nauroivat. Mutta Sintram ei suuttunut vähääkään. Hänestä ei ollut ollenkaan vastenmielistä kuulla, että ihmiset vihjailivat hänen liitostaan pahan kanssa.
Niin, ja sitten he veivät Lennart-kapteenin takaisin sisään tyhjentääkseen tervetuliaislasin hänen kanssaan; sen jälkeen hän saisi kohta jatkaa matkaansa. Mutta hänenpä kävi huonosti. Hän ei ollut juonut tuollaisia pettäviä aineita viiteen vuoteen. Hän ei ollut kai koko päivänä syönyt, ja oli pitkästä matkastaan upo-uupunut. Tietenkin hänen päänsä meni pyörälle parista lasista.
Kun kavaljeerit saivat hänet niin pitkälle, ettei hän enää oikein tiennyt mitä teki, pakottivat he hänet ottamaan lasin toisensa jälkeen, eivätkä he tarkoittaneet sillä mitään pahaa, se oli pelkkää hyväntahtoisuutta miestä kohtaan, joka ei ollut maistanut sellaista hyvää viiteen vuoteen.
Muuten hän oli miesten raittiimpia. Ja tietysti voi nyt myös arvata, ettei hänen aikomuksensa ollut humaltua; hänenhän piti mennä kotiin vaimonsa ja lastensa luo. Mutta sen sijaan hän nyt jäikin makaamaan kapakkahuoneen penkille ja nukkui siihen.
Hänen siinä maatessaan houkuttelevan tietämättömänä kaikesta otti Gösta hiilen ja vähäisen puolukkamehua ja maalasi hänen kasvonsa. Hän teki kapteenille oikean ryövärinnaaman; hänen mielestään se sopi niin mainiosti, kun hän tuli suoraan vankilasta. Hän teki kapteenille mustan silmän, veti punaisen arven nenän poikki, sotki tukan sekaviksi töyhdöiksi otsalle ja nokesi koko kasvot.
He nauroivat hetkisen tälle, sitten aikoi Gösta pestä naamion pois.
"Anna olla", sanoi Sintram, "niin että hän saa nähdä sen itsekin noustuaan. Se huvittaa häntä."
Niin, se sai jäädä silleen, eivätkä kavaljeerit ajatelleet kapteenia sen enempää. Pidot kestivät koko yön. Päivän noustessa he lähtivät. Silloin oli tosiaan heidän aivoissaan enemmän viiniä kuin älyä.
Nytpä kysymys, mitä tehtäisiin Lennart-kapteenille. "Viedään hänet kotiin", sanoi Sintram. "Ajatelkaapas, miten iloiseksi hänen vaimonsa tulee! Onpa hauskaa nähdä hänen iloaan. Mieltäni ihan liikuttaa, kun sitä ajattelen. Viedään hänet kotiin!"