KUOLEMA VAPAUTTAJA
Kalpea ystäväni, kuolema vapauttaja, tuli elokuussa, jolloin yöt olivat kuutamonkalvaat, kapteeni Ugglan taloon. Mutta hän ei tohtinut mennä suoraan sisälle tuohon vieraanvaraiseen kotiin, sillä harvat ovat ne, jotka häntä rakastavat.
Kalpealla ystävälläni, kuolema vapauttajalla, on rohkea sydän. Hänen ilonsa on ratsastaa ilmojen halki hehkuvain kanuunankuulain kantamana.
Hän ottaa räiskyvän kranaatin niskaansa ja nauraa, kun se halkee ja sirut lentelevät. Hän keikkuu kummitustansseissa hautausmaalla eikä kammo sairashuoneen ruttosalejakaan, mutta hän vapisee hurskaan kynnyksellä ja hyvän ihmisen ovella. Sillä hän ei halua että häntä tervehditään itkulla, häntä, joka vapauttaa henget kipujen kahleista, häntä, joka vapauttaa sielut painavasta tomusta ja antaa heidän kokea vapaata, ihanaa elämää avaruuksissa.
Vanhaan lehtoon päärakennuksen taakse, jossa tänäänkin vielä solakat, valkokupeiset koivut kilpailevat saadakseen taivaan valoa latvojensa tuuheille lehväkimpuille, sinne pujahti kuolema. Sinne, joka silloin oli vilvoittavan nuori ja vehreä, kätkeytyi kalpea ystäväni päivän ajaksi; mutta yöllä hän seisoi metsänreunassa, valkeana ja kalvaana, viikate kuutamossa kimmeltäen.
Oi, Eros! Sinä olit se jumala, jolla se lehto oli tavallisesti hallussaan. Vanhat tietävät kertoa, miten rakastavat parit etsivät muinoin sen rauhaa. Ja vielä tänä päivänä, kun matkaan ohi Bergan talon ja nurisen raskaita mäkiä ja tukahduttavaa tomua, riemuitsen nähdessäni tuon lehdon, sen harvenneet valkorungot, jotka hohtavat nuorten, kauniiden ihmisten rakkauden muistoja.
Mutta silloin seisoi siellä kuolema, ja öiset eläimet näkivät hänet. Ilta illan jälkeen kuuli Bergan väki, miten kettu ulvoi ennustaen hänen tuloaan. Tarhakäärme mateli hiekkakäytävää pitkin aina kartanon portaille. Se ei voinut puhua, mutta he ymmärsivät hyvin, että se tuli tuon mahtavan enteenä. Ja omenapuussa kapteeninrouvan ikkunan edessä kajahutti huuhkaja huutonsa. Sillä koko luonto tuntee kuoleman ja vapisee.
Tapahtui sitten, että Munkerudin laamannilaiset, jotka olivat käyneet vieraisilla Bron suuressa pappilassa, palasivat Bergan ohi noin kahden aikaan yöllä ja näkivät kynttilän palavan vierashuoneen ikkunassa. Selvästi he näkivät keltaisen liekin ja valkean kynttilän ja ihmetellen kertoivat tuosta kynttilästä, joka oli siellä kesäyönä palanut.
Silloin nauroivat Bergan iloiset neidit ja sanoivat, että laamanni oli nähnyt näkyjä, sillä talikynttilät olivat heiltä loppuneet ja poltetut jo maaliskuussa; ja kapteeni vannoskeli, ettei vierashuoneessa ollut ketään asunut moneen viikkoon; mutta kapteeninrouva vaikeni ja kalpeni, sillä tuollainen valkea kynttilä ja sen kirkas liekki näkyi tavallisesti aina silloin, kun joku hänen suvustaan oli vapautuva kuolema vapauttajan avulla.
Kohta senjälkeen, eräänä säteilevänä elokuun päivänä, tuli Ferdinand kotiin maanmittaustöistä pohjoisista metsistä. Hän tuli kalpeana ja sairaana, parantumaton paha keuhkoissaan, ja heti kun kapteeninrouva näki hänet, hän tiesi, että hänen poikansa oli kuoleva.