"Jollei hän kokoaisi, niin hän joisi", vastaa vanhus, "hän näkee niin paljon kurjuutta."
"Tai tulisi tylsäksi ja laiskaksi ja kadottaisi kaiken voimansa. On vaarallista sellaisen joutua sinne pohjoiseen, joka ei ole siellä syntynyt."
"Hänen täytyy kootakseen omaisuutta tekeytyä kovaksi. Ensin hän on olevinaan kova, sitten se tulee tavaksi."
"Hänen täytyy olla kova itseään ja muita kohtaan", jatkaa Gösta, "kokoaminen on vaikeata. Hänen täytyy kärsiä vihaa ja halveksumista, hänen täytyy kestää kylmää ja nälkää ja karaista sydämensä: tuntuu melkein kuin hän unohtaisi, miksi alkoi säästää."
Brobyn pappi katsoi arasti häneen. Hän mietti, tekiköhän Gösta hänestä pilaa. Mutta Gösta oli pelkkää harrastusta ja vakavuutta. Näytti kuin hän olisi puhunut omaa asiaansa.
"Niin on käynyt minun", sanoo vanhus hiljaa.
"Mutta Jumala suojelee häntä", jatkaa Gösta. "Hän herättää hänessä hänen nuoruutensa ajatukset, kun hän on saanut kokoon tarpeeksi. Hän antaa hänelle merkin, milloin Jumalan kansa häntä tarvitsee."
"Mutta jos pappi ei tottele merkkiä, Gösta Berling?"
"Hän ei voi sitä vastustaa", sanoo Gösta ja hymyilee iloisesti. "Hänen mieltään houkuttelee niin suloisesti, kun hän ajattelee lämpimiä majoja, joita rakentamaan hän auttaa köyhiä."
Pappi katsoo pieniä tupia, joita hän on rakennellut häpeäkasan tikuista. Mitä kauemmin hän Göstan kanssa puhelee, sitä vakuuttuneemmaksi hän tulee siitä, että Gösta on oikeassa. Hän oli itsekin aina kuvitellut tekevänsä kerran hyvää, kun vain olisi saanut kokoon tarpeeksi. Hän takertuu nyt siihen: tietysti hän oli juuri niin ajatellut.