"Miksi hän ei sitten rakennakaan niitä majoja?" kysyy Brobyn pappi arasti.
"Hän häpeää. Voisivat luulla, että hän tekee sen kansan pelosta, vaikka hän on aina itse ajatellut niin tekevänsä."
"Hän ei voi sietää pakkoa, sitä se on."
"Hän voi kuitenkin auttaa salaisesti. Tänä vuonna tarvitaan paljon apua. Hän voi hankkia jonkun, joka jakelee hänen lahjojaan. Minä ymmärrän jo kaiken tarkoituksen", huudahtaa Gösta, ja hänen silmänsä loistavat. "Tänä vuonna saavat tuhannet leipänsä siltä, jota he herkeämättä kiroavat."
"Niin se onkin, Gösta."
Näitä kahta ihan huimasi, näitä, jotka olivat niin vähän voineet täyttää valitsemaansa kutsumusta. Heidän nuoruutensa into palvella Jumalaa ja ihmisiä valtasi heidät. He hekumoivat jo edeltäkäsin hyvistä töistä, joita he aikoivat tehdä. Gösta tarjoutui rupeamaan papin apulaiseksi.
"Nyt hankitaan ensin leipää", sanoo pappi.
"Me hankimme koulumestareja. Me hommaamme tänne maanmittareita, jotka jakavat maat. Sitten saa kansa oppia hoitamaan peltojaan ja vaalimaan karjaansa."
"Me rakennamme teitä ja avaamme uutta asutusta."
"Me teetämme sulut Bergin koskiin, niin että kulkutie aukeaa Lövenin ja
Venernin välille."