Kreivitär ojensi hänelle kätensä, joka lienee taas tullut pehmeäksi ja kuultavaksi. Hän oli hiljaa, Göstan taistellessa tunteistaan.
Lapsen äitiä eivät kiihkeät tunteenpurkaukset vavistaneet, kun hän nyt näki Göstan. Häntä vain kummastutti, että Gösta näytti kiinnittävän huomiota enemmän häneen, vaikka hänen olisi pitänyt käsittää, että nyt oli kysymyksessä vain lapsi.
"Gösta", hän sanoi lempeästi, "sinun täytyy nyt auttaa minua, kuten kerran lupasit. Sinä tiedät, että mieheni on minut hyljännyt, niin ettei minun lapsellani ole isää."
"Niin, kreivitär, mutta sehän asia on saatava tolalleen. Nyt kun on lapsi, voidaan kreivi aivan varmaan pakottaa laillistuttamaan avioliittonsa. Olkaa huoletta, minä tahdon auttaa teitä, kreivitär!"
Kreivitär hymyili. "Luuletko sinä, että minä tahdon pakottaa kreivi
Dohnan ottamaan minut?"
Veri syöksyi Göstan päähän. Mitä kreivitär sitten toivoi? Mitä hän häneltä tahtoi?
"Tule tänne, Gösta", hän sanoi ja ojensi taas kätensä. "Sinä et saa suuttua minulle siitä, mitä nyt sanon, mutta minä ajattelin, että sinä joka olet, joka olet…"
"Virkaheitto pappi, ryyppysankari, kavaljeeri, Ebba Dohnan murhaaja, minä tiedän koko ansioluettelon…"
"Oletko sinä jo nyt vihainen, Gösta?"
"Minä haluaisin mieluummin, ettette enää sanoisi mitään, kreivitär."