Vaarallinenkin hän oli, sillä hänellä oli aina ladattu pyssy matkassa ja hän laukoili sitä myötäänsä, välittämättä liioin mihin tähtäsi. Eräänä päivänä puri häntä kesy karhu, jota hän oli erehdyksessä ampunut. Haavoitettu eläin karkasi häntä vastaan hänen seisoessaan aivan ristikon edessä ja sai puraistuksi häntä lujasti käsivarteen. Sitten eläin murtausi irti ja juoksi metsään.
Majuri joutui vuoteenomaksi ja kuoli haavamyrkytykseen, mutta ei ennen kuin joulun tienoilla. Jos majurinrouva olisi tiennyt, että hän oli sairaana, hän olisi ehkä ottanut takaisin Ekebyn hallituksen. Mutta kavaljeerit tiesivät kyllä, ettei rouva tulisi ennen kuin heidän vuotensa oli lopussa.
Kahdeksastoista luku
AMOR VINCIT OMNIA
Lehterinportaiden alla Svartsjön kirkossa on romukoppi, täynnä haudankaivajien pilalle kuluneita lapioita, rikkonaisia kirkonpenkkejä, hylättyjä peltikilpiä ja muuta romua.
Siellä, missä tomu lepää paksuna kerroksena ja ikään kuin kätkee sen jokaiselta silmältä, on lipas, yltäänsä puhtainta helmiäismosaiikkia. Jos hankaa tomun pois siitä, niin se loistaa ja kimmeltää kuin mikäkin sadun vuorenseinä. Lipas on lukossa ja avain hyvässä säilössä; käyttää sitä ei saa. Kukaan kuolevainen ei saa silmätä lippaaseen. Kukaan ei tiedä, mitä siinä on. Vasta kun kahdeksastoista sataluku on kulunut loppuun, saa pistää avaimen lukkoon, kohottaa kannen ja nähdä aarteet, joita se on varjellut.
Niin on aikoinaan määrännyt hän, jonka lipas oli.
Kannen messinkilevyssä on kirjoitus: "Labor vincit omnia". Mutta toinen kirjoitus sopisi lippaaseen paremmin. "Amor vincit omnia" pitäisi siinä olla. Myös tuo lehterinalaisen romuhuoneen vanha lipas on todistus rakkauden kaikkivallasta.
Oi, Eros, kaikkivaltias jumala!
Sinä, oi rakkaus, olet totisesti ikuinen! Vanhoja ovat ihmiset maan päällä, mutta sinä olet seurannut heitä kautta aikojen.