Lapset karkaavat hedelmäröykkiöiden kimppuun, joita heille tuodaan. Köyhät torpanlapset, joista karpalot ja puolukat ovat herkkuja, iskeyvät hampain kirkkain astrakaaneihin, jotka ihan sulavat suussa, pitkulaisiin, makeihin paratiisiomenoihin, kellanvalkeihin sitruunaomenoihin, punaposkisiin päärynöihin ja kaiken lajin luumuhin, keltaisiin, punaisiin ja sinisiin. Oi, ei mikään ole kyllin hyvää rahvaalle, kun se suvaitsee näyttää valtaansa.

Kun jo yö kallistuu puoleen, näyttää siltä kuin joukot valmistautuisivat lähtemään pois. Kavaljeerit lakkaavat tuomasta ruokaa ja viiniä, vetämästä korkkeja ja kaatamasta olutta. He päästävät helpotuksen huokauksen ja uskovat vaaran menneen ohi.

Mutta juuri silloin näkyy yhdestä suuren rakennuksen ikkunasta valoa.
Kaikki, jotka sen näkevät, huudahtavat. Nuori nainen kantaa kynttilää.

Sitä kestää vain silmänräpäys. Näky katoaa; mutta väki luulee tuntevansa naisen.

"Hänellä oli tuuheat, mustat hiukset ja punaiset posket", huutavat he.
"Hän on täällä. He ovat kätkeneet hänet tänne."

"Voi kavaljeerit, onko se täällä, teidän luonanne? Onko teillä se meidän lapsemme, jonka ymmärryksen Jumala on ottanut, täällä Ekebyssä! Jumalattomat, mitä te hänellä teette? Täällä annatte meidän tuskitella hänen tähtensä koko viikon, etsiä häntä kokonaista kolme päivää. Pois viini, pois ruoka! Voi meitä, että me olemme mitään huolineet teidän kädestänne! Ulos nyt hän, sitten nähdään, mitä teille tehdään."

Kesytetty peto kiljuu ja mörisee taas. Parilla hurjalla hyppäyksellä se syöksyy Ekebytä kohti.

Väki on nopsaa, nopsemmat kuitenkin kavaljeerit. He rientävät sisään ja sulkevat eteisen oven. Mutta mitä voivat he tälle tunkevalle joukolle? Ovi toisensa perästä murretaan auki. Kavaljeerit lyödään pois tieltä: heillä ei ole aseita. Heidät tungetaan tiheän joukon sekaan niin, etteivät he voi liikkua. Väen täytyy päästä sisään ottamaan Nygårdin tyttöä.

Sisimmästä huoneesta he hänet löytävät. Kellään ei ole aikaa katsoa, onko hän vaalea vai tumma. He nostavat hänet ylös ja kantavat ulos. Hänen ei pidä pelätä, he sanovat. Ainoastaan kavaljeereihin he tahtovat käydä käsiksi. He ovat täällä pelastamassa häntä.

Mutta niitä, jotka nyt tulevat rakennuksesta ulos, kohtaa pihalla toinen saatto.