* * * * *
Tunnin päästä on Ekebyssä juhla parhaillaan. Suurin juhla, minkä suuri kartano on nähnyt, vietetään syysyönä, suuren, loistavan täysikuun valossa.
Puretut halkopinot on sytytetty; kaikkialla pihalla loimuaa nuotio nuotion vieressä. Väki istuu siellä ryhmittäin, nauttien lämmintä ja lepoa, ja sille jaetaan kaikkea maallista hyvää.
Päättävät miehet ovat menneet navettaan ja ottaneet sieltä mitä tarvitaan. Vasikoita ja lampaita on teurastettu ja joku suurempikin elukka. Eläimet on paloiteltu ja paistettu tuossa tuokiossa. Nuo sadat nälkäiset ahtavat itseensä ruokaa. Elukka toisensa perästä talutetaan ulos ja tapetaan. Tuntuu kuin koko karjakartano aiottaisiin tyhjentää yhtenä yönä.
Ekebyssä oli juuri näinä päivinä toimitettu syysleivonta. Siitä lähtien, jolloin nuori Elisabet-kreivitär tuli sinne, olivat sisätehtävät taas päässeet vauhtiin. Näytti kuin ei tuo nuori nainen olisi silmänräpäystäkään muistanut olevansa Gösta Berlingin vaimo. Ei Gösta eikä hän olleet siitä asiasta tietävinään, mutta sen sijaan rupesi kreivitär Ekebyn emännäksi. Kuten hyvän ja kunnollisen naisen tulee, hän koetti palavalla innolla masentaa tuhlaavaisuutta ja huolimattomuutta, joka talossa vallitsi. Ja häntä toteltiin. Väki oli ikään kuin hyvillään, kun sai emännän ohjaajakseen.
Mutta mitä toimitti nyt, vaikka hän oli täyttänyt keittiön laipion leivillä, vaikka hän oli teettänyt juustoa ja kirnuttanut ja panettanut olutta koko syyskuun ajan, jonka oli ollut täällä? Mitä se toimitti?
Pihalle, rahvaalle kaikki vain mitä löytyy, etteivät polttaisi Ekebytä eivätkä löisi kavaljeereja kuoliaaksi. Pihalle leivät, voit, juustot! Ulos juomatynnyrit ja olutastiat, ulos aitasta liikkiöt, ulos viinalekut, ulos omenat!
Kuinka riittää Ekebyn kaikki rikkaus lieventämään rahvaan vihaa? Jos saamme sen poistumaan täältä muuta ilkityötä tapahtumatta, niin voimme siitäkin olla iloisia.
Kaikki tämä tapahtuu kumminkin juuri hänen tähtensä, joka on nyt Ekebyn rouvana. Kavaljeerit ovat rohkeita ja asekuntoisia miehiä; jos he olisivat noudattaneet omaa mieltään, he olisivat itseään puolustaneet. He olisivat kyllä karkottaneet nämä ryöstönhimoiset joukot kovilla laukauksilla, jolleivät olisi ajatelleet häntä, joka on lempeä ja hellä ja joka rukoili kansan puolesta.
Sitä mukaa kuin yö kuluu, tulevat joukot sävyisämmiksi. Lämmin ja lepo ja ruoka ja viina lientävät niiden kauheata kiivastumista. Ne alkavat laskea leikkiä ja nauraa. Nämä ovat Nygårdin tytön hautajaisia. Häpeä sitä, joka jänistää peijaisjuonnissa ja ilveessä; tässä tarvitaan miestä!